Hääsuunnittelija avuksi hääjuhliin?

Hääjuhlia aletaan järjestämään nykyään useimmiten hyvissä ajoin, joskus vuosiakin etukäteen. Toisaalta ihmiset ovat yhä enemmän kiireisiä työn, perheen ja harrastuksien myötä. Häiden suunnittelu kovin kiireisenä ja stressaantuneena ei ole kivaa, kyseessä on kuitenkin ainutkertaisesta juhlasta joiden järjestäminen tulisi olla mukavaa.

Hääsuunnittelijan apu saattaa olla korvaamaton tilanteessa jolloin halutaan järjestää upeat häät, mutta itsellä ei siihen välttämättä ole aikaa. Hääsuunnittelu lähtee yleensä liikkeelle hääparin tapaamisella, jolloin keskustellaan luonnollisesti siitä, minkätyyliset häät halutaan. Palaveri on kaikkein hedelmällisin, jos hääparilla on etukäteen jo joitakin ajatuksia mitä he haluavat. Toki ammattitaitoinen hääsuunnittelija osaa ehdottaa erilaisia vaihtoehtoja, mutta hyvä kommunikaatio molemmin puolin tässäkin asiassa on erityisen tärkeää. On hyvä myös sopia tarkasti siitä, mitä hääsuunnittelijan palveluita käytetään ja mitä hääpari haluaa hoitaa kenties itse.

Hääsuunnittelija yleensä rakentaa yksityiskohtaisen listan asioita jotka täytyy hoitaa / hankkia, jotta suunnitelman mukainen hääjuhla toteutuu. Lisäksi hänellä on yleensä varasuunnitelma tärkeimpien asioiden varalle. Hääsuunnittelija tietää mitä kaikkea juhlan järjestämiseen tarvitaan, ja hän osaa myös pyytää tarjoukset oikeasta paikoista. Hääsuunnitteluun usein kuuluu kutsukortit, menut, pitopalvelun kanssa asioiminen, juhlapaikan koristelu, hääkimppu jne. Lisäksi hääsuunnittelija auttaa aikataulujen laatimisessa.

Mielestäni tärkein anti on kuitenkin hääsuunnittelijan kokemus. Useimmat hääparit ovat tietysti olleet häävieraina useitakin kertoja elämänsä aikana, mutta omat häät järjestetään yleensä ensimmäisen ja ainoan kerran, eikä näin ollen hyödyllistä kokemusta juurikaan ole. Hääsuunnittelijalla samoin kuin muillakin hääalan ammattilaisilla on kokemusta lukuisten hääjuhlien osalta ja he tietävät miten asiat järjestyvät parhaiten.