Häämessut paketissa

Lähetetty 09. Feb, 2009 by | Artikkelit

Tampereen häämessut on pistetty pakettiin tältä vuodelta, ja esitän tässä kiitokset kävijöille omasta ja edustamani yhtiön puolesta. Kahden päivän aikana tavattiin paljon asiakkaita, joilla hääjuhlat ovat ajankohtaiset tänä kesänä tai viimeistäänkin vuonna 2010. Oli myös ilahduttavaa kuulla, kuinka aivan kaikki eivät välttämättä halua enää kesähäitä, vaan syksy ja talvi ovat aivan yhtä hyviä vaihtoehtoja.

Valitettavasti en ehtinyt itse kiertää messuosastoa juurikaan varsinaisina messupäivinä, mutta täytyy olla yhteydessä jälkikäteen mahdollisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Ja toki päinvastoin myös, allekirjoittaneeseen saa olla yhteydessä, posteja luetaan ja puhelimeen vastataan.

Kuten jo edellisessä messuviestissä puffasin, teen dokumentaarista hääkuvausta. Aiheesta oli mainittu lyhyesti tämän päivän aamulehdessäkin. Ajatus on siis kuvata hääpäivä aamusta iltaan siten, että hääparia tai vieraita ei jatkuvasti pyydetä poseeraamaan, kääntämään päätä oikealle tai hymyilemään. Dokumentaarisessa kuvauksessa on mielestäni tärkeää tavoittaa oikeat tunnelmat ja tilanteet siinä hetkessä kuin ne oikeasti tapahtuvat, ilman teennäistä poseerausta.

Kuvauksesta ja vielä vapaista kuvauspäivämääristä voi kysellä minulta näppärästi suoraan esimerkiksi yhteydenottolomakkeella.

Avainsanat: , , , ,

Limusiini iloisiin juhliin

Lähetetty 01. Dec, 2008 by | Artikkelit

Olen aloittanut yhteistyön Privilege Limousine Servicen kanssa. Tyylikäs limusiinikuljetus sopii upeasti vaikkapa hääparille tai miksei myös muihin iloisiin juhliin. Limusiini on erittäin näyttävä valkoinen 9-metrinen Lincoln Towncar, johon mahtuu kuljettan lisäksi seitsemän henkeä.

Paketit räätälöidään aina asiakkaan toiveiden mukaan, joten jos tämä herätti ajatuksia, ota heti yhteyttä. Lisää tietoa löydät myös Privilege Limousine Servicen verkkosivuilta: www.pr-limusiini.fi

Avainsanat: , , , ,

Villa Silva yhteistyökumppaniksi

Lähetetty 08. Nov, 2008 by | Artikkelit

Kävin tutustumassa Villa Silvaan, upeaan entisajan juhlatilaan aivan Nokian keskustassa ja juttelimme toki myös valokuvaukseen liittyvistä aiheista. Ajatus on että Villa Silvan asiakkaat voivat halutessaan saada myös tapahtumaansa ammattivalokuvaajan, eli allekirjoittaneen tallentamaan tunnelmat ja tilanteet.

Järjestely sopii erinomaisesti tietenkin hääpareille, mutta miksei myös muihin perhejuhliin tai yritysten kokous- ja virkistystapahtumiin.

Lisäksi tulossa on myös aivan uusi juttu, josta kerron lisää myöhemmin kun asia varmistuu. Pysykää kuulolla ja tällä välin voitte varata pöydän Villa Silvan joululounaalle.

www.villasilva.fi

Avainsanat: , , , ,