Si Phan Don, Mekong-joki, Laos

Lähetetty 30. Apr, 2010 by | Artikkelit

Tarkkaavaisimmat lukijat ovat kenties huomanneet että täällä blogissa ja portfolionkin puolella vilisee aina silloin tällöin kuvia jostain päin Aasiaa. Kuvat ovat peräisin Kaakkois-Aasian reissulta joka alkoi joulukuussa 2006 ja päättyi 11 kuukautta myöhemmin. Lienee varmasti selvää että kamera oli mukana ja muutama kuvakin tuli otettua icon smile Si Phan Don, Mekong joki, Laos Olen koonnut kuvista kaksi kirjaa, ensimmäinen käsittelee Thaimaata ja toinen Kambodžaa. Jälkimmäisen kirjan kuvista oli pieni näyttelykin vuosi sitten Tampereella.

Seuraava projekti taitaa olla Laos-kuvien ottaminen käsittelyyn. Ajattelin että nostan tänne aina silloin tällöin kuvia, jotka ovat jostain syystä jääneet mieleen, ja kerron hieman ajatuksia kuvien taustalta.

mekong 300x201 Si Phan Don, Mekong joki, Laos

Tarunhohtoinen Mekong-joki. Ennen reissuun lähtöä mielessä pyöri pari asiaa jotka ehdottomasti täytyi näkeä/kokea. Ensimmäinen oli nähdä elefantti livenä, ja toinen oli Mekong joki. Elefanteista lisää toisella kertaa, mutta Mekong-joki teki allekirjoittaneeseen syvän vaikutuksen. Tämä kuva on Laosin eteläkärjestä Si Phan Don nimiseltä alueelta. Nimi tarkoittaa suoraan käännettynä “neljätuhatta saarta”. Hauskaa sinänsä että Si Phan on thaiksi täsmälleen sama eli neljätuhatta. Alueen nimi johtuu siitä syystä että maisema muuttuu sateiden mukaan, saaret tulevat ja menevät kun joen pinta nousee ja laskee. Isoimmat saaret tietysti pysyvät paikoillaan, ja osassa on jopa vakituisia asukkaita. Joen tämä kohta on siitä syystä erikoinen, että siellä uiskentelee hauskannäköisiä Irrawaddy delfiinejä. Delfiinit jäi minulta näkemättä, sillä rahaa oli tässä vaiheessa taskun pohjalla reilu kahdeksan US dollaria ja lähin mahdollisuus saada käteistä sijaitsi verrattain kaukana, noin 8 tunnin matkan päässä. Käteistä olisi siis tarvittu venemiehelle.

Se miksi Mekong kiehtoo, on vaikea pukea sanoiksi. Ehkä se on vain jotain mitä on jäänyt mieleen elokuvista ja tarinoista. Oikea Mekong on pitkä (4350km) ja paikoittain niin leveä ettei sitä edes joeksi uskoisi. Ja toisinaan se hajoaa miljooniksi pieniksi puroiksi, putouksiksi ja saariksi. En osaa sanoa johtuuko kuvassa näkyvä erikoinen taivaan väri tulivuorenpurkauksista, mutta siitä huolimatta Mekongin auringonlaskut ja nousut piirtyivät tämän kuvaajan verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi.

Avainsanat: , , , , , ,

Kuulumisien päivittelyä

Lähetetty 05. Jun, 2009 by | Artikkelit

Ajattelin että voisi taas pitkästä aikaa päivittää blogia ja kertoa vähän viimeaikaisista projekteista. Olen tehnyt kuvauksia liittyen erään koiranruokavalmistajan tuotteisiin, viimeksi eilen kuvattiin Nokialla innokasta Väinö-koiraa. Kuvaukset olivat oikein hauskat ja samalla haastavat, koirat kun eivät ota vastaan ohjeita ainakaan kuvaajalta.

Ei niin hyvää etteikö jotain huonoakin. Tein kaupat eräästä lähes käyttämättömästä kamerarungosta, ajatus oli että päivitetään hieman kalustoa kesän hääkuvauksia silmälläpitäen. Kävi kuitenkin aika nopeasti ilmi, että myyjä on täysi huijari joka myy tavaroita joita hänellä tosiasiassa ole olemassakaan. Asia etenee rikosilmoituksen myötä käräjäoikeuden käsiteltäväksi, eli perästä kuuluu.

Ja lopuksi vielä juttua aiemmin puffaamastani valokuvanäyttelystä kahvila Taikapavussa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan tänään olisi ollut viimeinen näyttelypäivä, mutta nyt jatketaan vielä ensi viikon loppupuolelle. Eli jos et ole vielä ehtinyt tutustua, nyt on vielä hyvää aikaa käydä ammentamaan ravintoa ruumiille ja sielulle.

Avainsanat: , , , , , , ,

Valokuvanäyttely, Kahvila Taikapapu

Lähetetty 18. May, 2009 by | Artikkelit

Tervetuloa nauttimaan sielun ja ruumiin ravintoa Kahvila Taikapapuun, jonne sain tänään aamupäivästä pystytettyä valokuvanäyttelyni “Kambodža”. Näyttelyssä on esillä 18 kuvaa, jotka kertovat Kambodžan ihmisistä ja kulttuurista. Lisäksi näyttelyyn kuuluu pieni 80-sivuinen valokuvakirja joka myös nähtävillä kahvilassa.

Kambodža on ensimmäinen henkilökohtainen valokuvanäyttelyni, joten kaikki kommentit, ruusut ja risut, ovat tervetulleita paikalla olevaan vieraskirjaan. Toki palautetta saa lähettää näin sähköisesti verkon välitykselläkin.

Näyttely on esillä kahvila Taikapavussa 18.5-5.6.2009 välisenä aikana osoitteessa Tuomiokirkonkatu 26, Tampere. Jos paikka ei ole tuttu niin kätevin maamerkki on Stockmann, jonka vieressä kahvila sijaitsee.

ps. Kokeilkaa juustokakkua, on nimittäin erinomainen valinta kahvin tai teen kyytipojaksi icon smile Valokuvanäyttely, Kahvila Taikapapu

taikapapu 300x201 Valokuvanäyttely, Kahvila Taikapapu

Avainsanat: , , , , ,