Henkilökuvausta Tampereen toimistolla

Lähetetty 28. Mar, 2011 by | Artikkelit

Tämä juttu liittyy aiheeseen, josta olen kirjoittanut jo viime vuoden puolella. Aikaisemman jutun otsikko oli “studiokuvausta miljöössä” ja nyt on kyse samantyyppisestä kuvauksesta. Eräs asiakas otti yhteyttä sähköpostitse ja kertoi että heidän liiketoiminta on kasvanut yritysfuusion myötä niin, että uutta henkilökuntaa on talossa melkein tuplasti. Kaikista tarvittaisiin kuvat henkilökortteja varten, verkkosivuille ja firman johtajasta myös sillä ajatuksella, että on valmiina asiallisia kuvia käyttää lehtijuttujen yhteydessä. Olin aikaisemmin kuvannut samalle firmalle, ja tästä syystä he tiesivät ottaa yhteyttä suoraan kun tiesivät että homma hoituu.

Tällä kertaa ei siis ollut tarvetta kulkea lähtöruudun kautta, jossa yleensä kerron asiakkaalle, että tämäntyyppiseen kuvaukseen ei välttämättä tarvita studiota. Studiossa on toki puolensa ainakin valokuvaajan näkökulmasta, mutta jos ajattelee asiakkaan vinkkelistä, täytyy muistaa että kuvaus toteutetaan työajalla, joten kyse on siitä kuinka kallista kuvattavien aika on oikeasti. Toisin sanoen voi laskea paljonko aikaa kuluu yhteensä valmistautumiseen, siirtymisiin ja kuvaukseen jos jengi kulkee työpaikan ja studion väliä. Mainittakoon nyt vielä, että tarvittaessa täysin varusteltu studio tuulikoneineen kaikkineen järjestyy myös. icon smile Henkilökuvausta Tampereen toimistolla

Toinen vaihtoehto on tehdä järkevästi ja palkata sellainen kuvaaja, jolta onnistuu tämäntyyppinen yksinkertainen henkilökuvaus paikassa kuin paikassa icon smile Henkilökuvausta Tampereen toimistolla Tämä kyseinen kuvaus toteutettiin yrityksen neuvottelutilassa jossa normaalien pyötien ja tuolien lisäksi oli tällaisia korkeita selkänojattomia tuoleja, joita hyödynsin kuvattavien poseeraamisessa. Tiesin jo etukäteen että henkilökuviin halutaan yksinkertainen valkoinen tausta, joten otin mukaan taustakankaan siltä varalta että toimiston seinät ovat kovin eksoottisen väriset. Taustakankaalle ei ollut tarvetta, vaan yhdellä isolla hopeisella varjolla sain taustan valaistua niin että jälkikäsittelylle ei ollut juurikaan tarvetta.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan homma etenee seuraavalla tavalla:

1. Valokuvaaja saapuu paikalle ja laittaa kuvauspaikan sekä tarvikkeet valmiiksi.
2. Henkilöt käyvät jokainen vuorollaan kuvattavana (n. 1-3 minuuttia per henkilö).
3. Kuvaaja pakkaa tarvikkeensa ja siirtää pöydät ja tuolit takaisin paikoilleen.

Tähän lopuksi vielä kuva setupista sekä pari esimerkkikuvaa erilaisilla rajauksilla.

studiokuvaus toimisto 300x198 Henkilökuvausta Tampereen toimistolla

studiokuvaus toimistolla 198x300 Henkilökuvausta Tampereen toimistolla

henkilökuva toimistossa 198x300 Henkilökuvausta Tampereen toimistolla

Strobisteille tiedoksi: 1/125, f/5.6, ISO 250. Kaksi läpiheijastavaa varjoa sekä yksi hopeinen taustaa varten, kaikissa SB-80DX. Tämäntyyppisessä tilassa täytyy olla tarkkana valojen kanssa, pienetkin muutoksen valojen paikassa/suunnassa vaikuttavat suhteellisen paljon lopputulokseen. Lisäksi useissa toimistoissa on loisteputket joita ei välttämättä voi sammuttaa kuvauksen ajaksi joten valotus tämä huomioiden. Klikkaa tykkää icon smile Henkilökuvausta Tampereen toimistolla

Avainsanat: , , , ,

Asiakaslehti Liikennevilkku

Lähetetty 25. Mar, 2011 by | Artikkelit

Helmikuun puolella kalenteri täyttyi mukavasti erilaisista asiakas- ja sidosryhmälehtien kuvauksista. Tämäntyyppiset jutuissa on yleensä kyse henkilökuvauksesta, tosin graafikot tykkäävät jos on tiedossa lisämateriaalia taittoa helpottamaan. Noin vuosi sitten tein Liikennevilkku -lehteen kuvauksen liikennekouluttaja Petri “Pönttö” Tuovisesta ja tällä kertaa vuorossa oli jälleen liikenneasiaa, mutta hieman eri näkökulmasta.

Kuvaus uusimpaan Liikennevilkkuun tapahtui Tampereella Pirkanmaan ELY-keskuksen tiloissa ja kuvattavana oli liikennevastuualueen johtaja Juha Sammallahti. Alkuperäinen idea olisi ollut kuvata jonkinlaisessa liikenteen solmukohdassa, esimerkiksi Lakalaivan moottoritieramppien alueella koska ELY-keskukset hoitavat pääasiassa kaupunkien välisiä valtateitä ja muita isompia kokonaisuuksia. Ideasta kuitenkin luovuttiin koska käytännössä moottoritiealueelle on mahdoton mennä kuvailemaan rauhassa, puhumattakaan kuvauksien aikana vallinneesta todella ankeasta kelistä. Toisekseen käytäntö on osoittanut että kaikilla on kivempaa kun kuvaukset sujuvat nopeasti ja ovat hyvin järjestelty ennakkoon.

asiakaslehti liikennevilkku juha sammallahti 300x192 Asiakaslehti Liikennevilkku

Ratkaisu löytyi kohtuullisen helposti kun olin yhteydessä Sammallahteen kuvausta edeltävällä viikolla ja keskustelun lomasta pomppasi taikasana valvontakeskus. Tartuin tähän tietysti samantien ja selvisi että kyseessä on juurikin tällainen kuvittelemani “isoveli valvoo” valvontakeskus josta hoidetaan liikenteen sujuvuutta valtakunnallisesti. Homma loksahti kuin itsestään paikalleen, joten aluksi teimme muutaman “normaalin” henkilökuvan ja sitten suuntasimme valvontakeskukseen josta tein ison 360-asteen panoraaman yksityiskohtakuvien lisäksi. Oli kiva nähdä että panoraamakuva päätyi piristämään varsin asiapitoista juttua näinkin isossa laajuudessa, propsit graafikolle.

asiakaslehti liikennevilkku valvontakeskus sammallahti 300x191 Asiakaslehti Liikennevilkku

Valvontakeskuksessa on toki ihmisiä normaalisti töissä, mutta kuvauksen ajaksi he siirtyivät viereiseen huoneeseen. Keskuksessa on ilmeisesti aika tarkat tietoturvasysteemit, ja ymmärtäähän sen kun tarkoitus olisi varmistaa että valtakunnassa liikenne sujuu niinkuin pitääkin. Ja hei, taas saa tykätä tuosta alempaa icon smile Asiakaslehti Liikennevilkku

Avainsanat: , , , , , ,

Asiakaslehti Kotona

Lähetetty 16. Mar, 2011 by | Artikkelit

Postilaatikosta kilahti SATO-konsernin asiakaslehti nimeltään Kotona. Lehti ilmestyy muutaman kerran vuodessa Saton asukkaille ja siinä käsitellään nimensä mukaisesti kaikkea kotiin ja asumiseen liittyviä aiheita. Nyt ilmestyneessä kevään numerossa oli allekirjoittaneelta kuvia kahdessa jutussa. Aikaisemmin kuvattiin Hyvä tyyppi -juttusarjaan henkilökuva Marja Kankaasta joka toimii Realia Managementin hallinnollisena sekä teknisenä isännöitsijänä. Kuvaus toteutettiin miljöössä ja minulla on tapana varsinkin henkilökuvauksissa hoitaa kuvaus huolella ja ammattimaisesti, mutta myös nopeasti. Kyse on usein myös kuvattavan työajasta ja mahdollisuutta kovin pitkiin kuvaustuokioihin on harvoin. Tällä kertaa kuvattiin aivan Tampereen keskustassa ja tavoitteena oli iloinen kuva Marjasta. Kuvauspäivä oli tietysti sään puolesta varsin tyypillinen, eli ankea ja harmaa. Tunnelmaa korosti myös valtavat likaiset lumikasat joita koko keskusta oli täynnä. Ratkaisu oli valaista Marja erikseen ja valita hieman erikoisempi kuvakulma. Lisäksi aiemmissa artikkeleissa varsinainen leipäteksti oli kuvan päällä, joten tämä oli syytä pitää mielessä jo kuvaa tehdessä. Väripilkuksi olimme valinneet etukäteen kivan oranssisävyisen kaulaliinan.

kotona sato lehti marja kangas 300x198 Asiakaslehti Kotona

Toinen juttu käsittelee luovaa sisustusta kolmen eri kodin ja tyylin kautta otsikolla “vastaisku valkoiselle”. Olin kuvaamassa vintageharrastaja Mimosa Koirasen kotia Tampereella. Mimosan koti pursuaa kaikkea mahtavaa 1940 ja 1950-luvuilta, mutta suurimman osan tilasta vie nuket ja mekot. Tosin perus Barbie-nukkeja hyllystä ei löydy vaan useita versioita sen esikuvasta Bild Lilli -nukesta. Moni vanhemmista nukeista on keräilyharvinaisuuksia ja luonnollisesti myös arvokkaita. Saavuin kuvaukseen hieman etuajassa ja Mimosalla oli valmistautuminen vielä hieman kesken, mutta päätimme kääntää tämän eduksemme ja teimme nopeasti kuvan jossa hänellä on hiukset papiljoteilla, kahvikuppi kädessä ja aamutakki päällä. Minulle oli alusta asti selvää että kuvista tulee “visuaalista tykitystä” sillä Mimosan koti oli täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia ja tyyliä kahvikuppia myöden. Aamutakkikuvan lisäksi lehden kanteen tehtiin hauska ja niin ikään värikäs kuva Mimosasta jossa hän pyörii vintagen lumoissa avaruus-aiheinen mekko yllään.

Ja hei, klikkaa tykkää icon smile Asiakaslehti Kotona

kotona sato lehti aamutakki 300x198 Asiakaslehti Kotona

kotona sato lehti vintage 300x198 Asiakaslehti Kotona

Avainsanat: , , , , , , , ,

Otto Kanerva Juicena Musiikkiteatteri Palatsissa

Lähetetty 22. Feb, 2011 by | Artikkelit

Tänään (siis eilen) oli ohjelmassa Juice taiteilijaelämää -musikaalin kuvauksia Musiikkiteatteri Palatsilla. Lehdistöä ja muita tiedotusvälineitä oli paikalla oikein mukavasti, siitä huolimatta että joku Elop yritti varastaa showta samana päivänä Tampereella. Itsekään en etukäteen tienny kuka tätä suomalaisen pop/rock-musiikin isähahmoa esittää, mutta selvisihän se kun päästiin katselemaan näyttämön suuntaan. Juicen saappaisiin astuu musikaalin ajaksi näyttelijä Otto Kanerva. Vielä on kovin aikaista sanoa kuinka paljon Ottoon saadaan, tai halutaan, Juicen näköä, mutta ensi-ilta on vasta syksyllä 2011, joten aikaa on vielä reippaasti. Musikaalin ohjaa sekä käsikirjoittaa Heikki Vihinen, joka tunnetaan tietysti teatterinjohtajana, mutta myös legendaarisesta koomikkoryhmä Kummelista. Luvassa on viiden hengen live-bändi ja musikaalissa kuullaan kaikki Juicen suosituimmat kappaleet kuten Marilyn, Syksyn sävel, Viidestoista yö, Musta aurinko nousee, Kaksoiselämää ja monet muut ikimuistettavat teokset. Koko Juhani Leskisen elämää ei ole tarkoitus käydä läpi, vaan pikemminkin poimia musikaaliin keskeiset hetket taiteilijan elämästä.

Sellaista tällä kertaa ja tässä vielä pari suosikkiruutua Juicesta.

juice otto kanerva 300x198 Otto Kanerva Juicena Musiikkiteatteri Palatsissa

juice taitelijaelämää musikaali 198x300 Otto Kanerva Juicena Musiikkiteatteri Palatsissa

Avainsanat: , , , , ,

Tampereen häämessut 2011

Lähetetty 31. Jan, 2011 by | Artikkelit

Tampereen häämessut järjestetään 5.-6.2.2011 perinteisesti Tampere-Talossa. Messut järjestetään jo 17. kerran ja tuhansia kävijöitä odottaa noin 120 alan yritystä. Mukana osastoilla on tietysti kaikkea liittyen hääpukeutumiseen, sormuksiin & koruihin ja tietysti juhlapaikkoihin. Valokuvaajiakin osallistujalistassa näyttää olevan, tosin huomattavasti vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Häämessujen valokuvausalan yritykset ovat pääasiassa studioita joiden kuvauskalenteria täytetään ehkä hieman myöhäisemmässä vaiheessa kuin allekirjoittaneen. Tarjoan hääasiakkailleni dokumentaarista hääkuvausta ja on aika tyypillistä että varaus tehdään jo vuotta etukäteen. Eräs hääkuvaus osuu myös tänä vuonna messuviikonlopulle, joten taitaa jäädä väliin tälläkin kertaa. Toisaalta täytyy myös sanoa, että viihdyn messuilla yleensä aika huonosti, niin sekä asiakkaana että näytteilleasettajana. Asiakkaana ei jaksa jatkuvaa myyntitykitystä ja näytteilleasettajana sama päinvastoin icon smile Tampereen häämessut 2011 Mutta jos tämän kaiken kestää, niin messuilta saa varmasti paljon ideoita ja vinkkejä hääjuhlien järjestelyyn. Häämessuilla on myös Suuri Hääjuhla & Häävieraan Juhla -näytökset, sekä Lumenen järjestämä Häämeikki kevät/kesä 2011, joten nämä tarjoavat ainakin hetken hengähdystauon.

Suosittelen 2011 kesähäiden kuvausta miettiviä ottamaan yhteyttä mahdollisimman nopeasti. Kuvauskalenterissa on vielä tilaa, vaikka suosituimmat päivät ovatkin jo varattu. Teen dokumentaarista hääkuvausta Tampere, Helsinki, Turku -akselilla pääasiassa, ehkä paremmin sanottuna Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen lääneissä. Dokumentaariseen hääkuvaukseen kuuluu koko hääpäivän tapahtumien kuvaus, aina lähtien kampauksesta & meikistä päättyen myöhäisillan hääjuhlaan. Päivän aikana kuvaamme myös ne ns. “viralliset” hääkuvat miljöössä, joko ennen tai jälkeen vihkimisen.

Hääasiakkaiden kanssa pidän mielellään palaverin rauhallisessa kahvilassa jossa käymme hääpäivän suunnitelmaa, aikataulua ja ohjelmaa. Tavoitteena on tietysti tutustua hieman etukäteen, mutta haluan myös tietää mikä on hääparin “tyyli”, sillä tarkoituksena on tehdä hääparin näköisiä kuvia, sellaisia jotka sopivat juuri heille. Hääpalaverin jälkeen kuulen usein, että tapaamisen myötä kaikki suunnitelmat alkoivat loksahtaa paikalleen, ehkä tämä on vain sellainen asia jossa kokemuksella on suuri merkitys. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous dokumentaarisesta hääkuvauksesta nyt.

shampanjalasit 300x200 Tampereen häämessut 2011

Avainsanat: , , ,

Hääkuvausta Helsingissä ja Tampereella

Lähetetty 21. Jan, 2011 by | Artikkelit

Vaikka Suomessa edelleen mennään naimisiin ylivoimaisesti eniten kesällä, hääsesonki alkaa kuitenkin heti vuodenvaihteen jälkeen. Talvihäitä vietetään nimenomaan tammi-helmikuussa ja sesonkia tietysti vauhdittaa myös eri puolilla maata järjestettävät häämessut. Mennään naimisiin! -häämessut pidettiin viikko sitten Helsingissä ja Tampereen häämessuihin on vielä parisen viikkoa aikaa. Messuilla olisi tietysti ihan mukava piipahtaa, mutta täytyy sanoa että vielä mieluummin olen kuvaamassa upeaa hääparia samana viikonloppuna Tampereen Haulitehtaalla. Voit lukea näiden häiden suunnittelusta lisää täältä.

Tulevana viikonloppuna kuvaan Helsingissä, ja kyse on tietysti dokumentaarisesta hääkuvauksesta. Kuvaus aloitetaan aamupäivän valmisteluista kampaamolla ja varmasti ehditään poiketa vielä juhlapaikassakin ennen vihkimistä. Miljöökuvaus toteutetaan tällä kertaa kaupunkimaisemissa, ja olemme hääparin kanssa yhdessä miettineet sellaiset kuvauskohteet jotka sopivat heidän tyyliinsä. Kuvauspaikkoihin liittyy myös eräs salaisuus ja ohjelmanumero, joten paikkoja en voi vielä paljastaa icon smile Hääkuvausta Helsingissä ja Tampereella

Hääpari vihitään Helsingin Vanhassa Kirkossa, joka on tietysti kaunis kirkko, mutta myös erinomainen sijaintinsa puolesta; kirkko, kampaamo, hotelli ja juhlapaikka ovat kaikki aivan kivenheiton päässä toisistaan. Päivän aikataulua suunnitellessa on hyvä pitää mielessä, että siirtymisiin kuluu yllättävän paljon aikaa, varsinkin talvella kun hääpuvut ovat jo päällä. Hääjuhlaa vietetään aivan kirkon kulmilla G18 -talossa.

Vuonna 1884 valmistunut juhlasali on lähes 8 metriä korkea, ja ehkä yksi tyylikkäimmistä juhlapaikoista Suomessa. Juhlien lisäksi G18 -talossa on paljon muutakin kulttuuritoimintaa, mm. oma taidegalleria ja ravintola.

Muista painaa “tykkää” -nappia kuvan alapuolelta ja liity samalla Facebook -ryhmään oikealla reunassa olevasta paneelista.

G18 300x197 Hääkuvausta Helsingissä ja Tampereella

Avainsanat: , , , , ,