Viettää merkkipäiväänsä matkoilla
Lähetetty 31. May, 2011 by Juha Sompinmäki | Artikkelit
En tiedä vieläkö näitä “viettää merkkipäiväänsä matkoilla” -ilmoituksia näkyy lehdissä, mutta muistan näitä joskus takavuosina nähneeni. Yleensä kyse on vaikkapa viisikymppisistä ja päähenkilö ilmoittaa etukäteen ettei halua pitää erityistä vastaanottoa mahdollisille vieraille. Sehän olisikin kertakaikkisen kauheaa jos tulisi yllätysvieraita eikä heille olisi mitään tarjottavaa kahvin kanssa. Ilmoituksesta huolimatta vähän epäilen että kaikki olisivat oikeasti matkoilla, korkeintaan piilossa kesämökillä
Oma syntymäpäivä tuli tänäkin vuonna ihan varkain puun takaa. Vuosien laskemisen olen unohtanut tarkoituksella jo aikoja sitten, mutta eiköhän aina joku jaksa muistuttaa asioiden todellisesta laidasta. Jutun kuva on peräisin vuodelta 2007. Kelasin kuva-arkistoja taaksepäin enkä löytänyt yhtäkään valokuvaa varsinaiselta synttäripäivältä joka on siis toukokuun viimeisenä eli 31.5. Jutussa oleva kuva on peräisin vuodelta 2007 ja päivä 30. toukokuuta. En kuitenkaan muista mitä on tapahtunut seuraavana päivänä. Kuva liittyy siihen, että olin juuri palannut takaisin Bangkokiin Laosista junalla, tai tarkemmin ottaen Thaimaan puolelta Ubon Ratchatanista. Junat eivät jostain syystä ole kovin suosittuja Kaakkois-Aasiassa, vaikka etäisyydet saattavatkin olla pitkiä. Muistan että junalippu oli verrattain kallis, mutta toisaalta palvelu oli erinomaista ja juna kulki pelottavan vauhdikkaasti. Koitan aina kertoa myös asiakkailleni kuinka valokuvat ovat tärkeitä, ne tuovat silmänräpäyksessä mieleen tunnelmia vuosien takaa. Itselleni kuvat tuovat usein mieleen myös tuoksuja ja makuja. Tarinan opetus lienee se, että valokuvia kannattaa ottaa aina, ei pelkästään merkkipäivinä
Ja kiitos kaikille onnittelijoille.




Valokuvaaja Juha Sompinmäki
Viimeisimmät aiheet blogista