Hääpäivän välipalaa

Lähetetty 28. Jul, 2010 by | Artikkelit

Olen kuvannut lähes koko kesän hääjuhlia ympäri suomea ja vaikka jokainen hääkuvaus onkin uniikki, löytyy yhteinen nimittäjä epätavallisen lämpimästä säästä. Lämpimästä auringonpaisteesta on saatu nauttia toden teolla, ja hääjuhlia silmälläpitäen se aiheuttaa muutamia huomionarvoisia juttuja.

Jos hääpari näkee toisensa vasta kirkossa ja esim. muotokuvia mennään kuvaamaan vasta vihkimisen jälkeen, kannattaa varata vettä tai mehua häävieraille jotka saapuvat juhlapaikalle kuitenkin aiemmin. Lisäksi hääpari tai kaasojen/bestmanien on syytä varata jotain pientä syötävää laukkuun aamupäivälle. Jos aikaa on reilusti ja viimehetken järjestelyt ovat valmiina, voi tietysti syödä myös kevyen lounaan mikäli jännitykseltä kykenee. Kovin eksoottiset kulinaarikokeilut kannattaa jättää suosiolla johonkin toiseen ajankohtaan, ja hääpäivänä on syytä luottaa tuttuun ja turvalliseen. Hyväksi havaittuja välipaloja ovat mm. karjalanpiirakat, banaanit sekä erilaiset myslipatukat. Suklaan voi kuumalla kesäpäivällä unohtaa, vaikka se hyvää onkin.

Hääpukua ei kesähelteellä kannata laittaa päälle kovin aikaisin, mutta jos puku on jo päällä, voi laittaa esimerkiksi ison pyyhkeen syliin suojaamaan asua tahroilta. Lämpimällä säällä on hyvä tietysti myös juoda sopivasti, ja mielellään jotain muuta kuin alkoholipitoisia juomia. Ja viimeinen vinkki: vessassa kannattaa käydä ennen kuin puvun laittaa päälle icon smile Hääpäivän välipalaa

fishheadcurry 201x300 Hääpäivän välipalaa

Avainsanat: , , , , , ,

Kesähäät ja säät

Lähetetty 16. Jul, 2010 by | Artikkelit

Kesähääkausi on juuri nyt parhaimmillaan, kun ollaan ohitettu juhannus, mutta ei olla vielä lähelläkään syksyä. Kesähäistä kun puhutaan, tulee keskusteluissa aika usein esille kestoaihe sää. Pelko siitä, että huolella tehdyt järjestelyt menevät mönkään on todellinen. Sääkarttoja tutkitaan kuumeisesti jo viikkoja ennen hääpäivää, niin hääpari kuin valokuvaajakin. Lopputulos on kuitenkin se, että säälle ei voi mitään.

Sateen mahdollisuuteen voi kuitenkin varautua, esimerkiksi sateenvarjoilla. Sateenvarjot tai paremminkin päivävarjo on myös varsin näppärä kapistus torjumaa kuumaa suoraa auringonpaistetta. Varjot ovat erityisen hyödyllisiä varsinkin lapsille tai vanhemmalle väelle. Tai vaihtoehtona voi käyttää tilaisuuteen sopivaa hattua. Kuumana kesäpäivänä myös nestehukan mahdollisuus on suuri, juotavaa (muutakin kuin alkoholipitoista) on hyvä olla tarjolla juhlapaikalla runsaasti ja esimerkiksi mehua tai vettä siihen hetkeen, kun/jos hääparia odotetaan saapuvaksi juhlapaikalle. Pieniä asioita ja helppoja toteuttaa, kunhan suunnitellaan etukäteen.

Sateesta vielä, todella harvassa ovat kesällä ne päivät jolloin sataa aamusta iltaan. Useimmiten kyseessä on pieni paikallinen sadekuuro, joka ropsauttaa muutaman pisaran juuri sopivasti vihkitoimituksen aikana. Ja toisekseen, hääpäivässä on ihan riittävästi muutakin jännitettävää kuin sää, joten parempi keskittyä niihin asioihin joihin voi oikeasti vaikuttaa. Vieraatkin viihtyvät paremmin kun hääpari on hyvällä tuulella.

daisy 201x300 Kesähäät ja säät

Avainsanat: , , , , , ,

Kesähäät ulkomailla, keskellä talvea

Lähetetty 30. Aug, 2008 by | Artikkelit

Suomessahan perinteisesti häitä vietetään kesällä, ja ymmärtäähän sen, kesällä on mukava pitää juhlat, joissa voi olla pihalla ilman toppatakkia ja elämä on muutenkin jotenkin helpompaa.

Suomen kesä on hienoa aikaa, juuri koskaan ei ole liian kuuma ja muutaman hellepäivän päättää aina sadekuuro joka viilentää kivasti. Yleensä ainakin.

Täytyy sanoa että kesä 2008 on ainakin säiden puolesta ollut minun mielestä ankeimpia kesiä pitkiin aikoihin. Ainakin Tampereen seudulla on satanut ihan luvattoman paljon, eikä hellepäiviä ole näkynyt. Monelta taholta olen kuullut, että ihmiset ovat lähtenyt kesälomillaan etelän lämpöön kun suomessa on ollut niin kylmää.

Tästä pääsenkin sopivasti otsikon aiheeseen, eli miksei sitä voisi viettää häitään jossain muualla kuin suomessa? Toki ymmärrän ettei se käytännön syistä ole aina mahdollista, mutta vaihtoehdon voi pitää mielessä kun hääpäivää suunnittelee, ja huomaa että kaikki kirkot sekä valokuvaajat ovat jo aikoja sitten varattu niille muutamalle kesäviikonlopulle jotka ovat mahdollisesti vielä vapaana.

Omaan hääpäivään saisi kieltämättä ihan omanlaisen tunnelman jossain kaukoidässä trooppisella saarella, jossa palmut huojuvat ja aallot iskevät hiekkarantaan. Ja ei aina niin kauas tarvitse lähteä,
varmasti jostain etelä-euroopastakin löytyy runsaasti kohteita jossa vihkitoimitukset onnistuisivat. Luulen että ainakin isommilla hotelleilla on varmasti myös kokemusta tällaisten asioiden järjestelemisestä, varaavat paikat, pitopalvelut ja papit jne. jollei halua itse lähteä hoitamaan kaikkea. Tai pistää kaasot ja bestmanit asialle etukäteen.

No, jos tällainen ajatus ei kuulosta ihan hullulle ja valokuvaajankin tarvisi, niin ei muuta kuin viestiä tännepäin. Voin sanoa että ulkomailla kuvaamisesta on kokemusta ja homma hoituu.

Avainsanat: , , , , , ,