Mahtavuutta x 1000

Lähetetty 14. Dec, 2010 by | Artikkelit

Tänään oli sellainen päivä että allekirjoittanut yllätettiin puun takaa ihan kunnolla. Ohjelmassa oli iltapäivällä brändäysjuttua Lisa Sounion vetämänä Nuorten Yrittäjien Voimala -projektin tiimoilta. Ennen Lisan settiä tapahtuman järjestäjät kuitenkin pyysivät lavalle jotain Juhaa. Ihan heti ei tietysti leikannut että puhuivat minusta, mutta näin se vain oli. NYV halusi luovuttaa minulle kunniakirjan jossa mainitaan positiivisella tavalla aktivismi, verkostoituminen ja olen kuulemma heimon alkuasukaskin icon smile Mahtavuutta x 1000

Photo on 2010 12 14 at 21.03 300x225 Mahtavuutta x 1000

Saattaa hyvinkin olla, että edellisestä kunniakirjasta on aikaa vierähtänyt vähintään 20 vuotta. En niissä lasten hiihtokisoissakaan tainnut ihan kunniakirjasijoille yltää icon smile Mahtavuutta x 1000

Eikä tässä vielä kaikki. Kunniakirjan mukana seurasi aivan painotuore Lisa Sounion kirjoittama Brändikäs -kirja. Ei voi sanoa muuta kuin mahtavuutta x 1000 tänään siis. Kunniakirjan voisi toki myöntää monelle muullekin aktiivisille, joten ehkä jotain tämänsuuntaista nähdään vielä uudelleen seuraavissa valmennuksissa ja tapahtumissa. Kiitos paljon.

Photo on 2010 12 14 at 21.03 2 300x225 Mahtavuutta x 1000

Tämäniltaisesta Lisa Sounion setistä jäi mieleen hauskojen tarinoiden lisäksi paljon hyviä pieniä ajatushippusia, joita varmasti avataan kirjassa tarkemmin. Lisan esityksessä ei kuultu kertaakaan “mediakonvergenssia” tai “diskurssia” joka on ihan positiivista. Brändäys, markkinointi ja viestintä niin helposti lipsuu epämääräisen terminologian puolelle, jota ei mainostoimiston Erkkikään jaksa kovin pitkään icon smile Mahtavuutta x 1000 Lisan ajatuksia brändäyksestä ja paljosta muustakin löytyy hänen pitämästään blogista.

Avainsanat: , , , , ,

JouluBOOGIE Pirkanmaan Yrittäjät, NYV ja HUB Tampere

Lähetetty 25. Nov, 2010 by | Artikkelit

Reilu viikko sitten olin kuvaamassa Pirkanmaan Yrittäjien, Nuorten Yrittäjien Voimalan ja HUB Tampereen jouluboogietapahtumassa. Kyse oli rennosta illanvietosta, jossa pikkujoulun lisäksi teemaan haluttiin hieman bling-blingiä, eli tässä tapauksessa jotain säihkettä ja kimallusta. Ajatus oli kuvata vieraat heti sisääntulon jälkeen. jotta he pääsevät nopeasti tapaamaan toisiaan ja nauttimaan illan antimista.

Minulla on kuvauksissa tapana olla paikalla hyvissä ajoin, mutta nyt tuli katsottua kalenteria hieman väärin, ja aikaa ennen kuvausta olikin reilu kolmisen tuntia. Jälkikäteen mietittynä ihan hyvä että aikaa oli reippaasti, sillä kuvauksesta tuli yllättävän haastava. Kuviin täytyi saada iloisen tunnelman lisäksi myös jotain elementtiä illan sponsorilta Elisalta. Alunperin oli puhetta Elisan väreissä olevasta taustakankaasta jota vasten ihmiset voitaisiin kuvata. Teoriassa tämä olisikin toiminut hyvin, mutta käytäntö osoittautui monimutkaisemmaksi. Taustakangas ei ollut ihan sellainen kuin olin kuvitellut kooltaan, materiaaliltaan tai värinsäkään puolesta. Väriä voisi hieman tuunata myöhemmin, mutta muuten huomasin että kangas ei toimisi toivotulla tavalla. Suurin ongelma aiheutui kankaan koosta, joka oli auttamatta liian pieni suhteessa taustaan ja kuvattaviin. Onneksi olin tehnyt varasuunnitelman joka mielestäni loppupeleissä toimi paremmin kuin yksikään kangas.

Kuvaaminen tapahtui neuvotteluhuoneessa josta siirrettiin hieman pöytää ja tuoleja sivuun. Koska vieraita oli tulossa paljon ja heidät piti kuvata heti saapumisen jälkeen, oli järkevää laittaa koko setti niin valmiiksi kuin mahdollista. Neuvotteluhuone oli pitkulaisen mallinen, joten kun se oli mahdollista, halusin kuvattavat kunnolla irti takaseinästä jonka valaisin erikseen. Osa vieraista kuvattiin yksitellen, osa taas pienenä ryhmänä, joten valaisu täytyi suunnitella siten että se toimisi kaikissa tilanteissa. Aikaa säätämiselle siis ei ollut vaan maksimissaan minuutti per kuvauskohde.

Strobist info:

Kameran vasemmalla puolen oli pieni softbox vajaalla 1/4 teholla ja toisella puolen hopeinen varjo 1/8 teholla. Molemmissa Nikon SB-80DX käsisalamat manuaalilla. Taustan valaisin viistosti kahdella käsisalamalla joissa CTB värifiltterit 1/32 teholla. Tärkeää oli että taustan ja henkilöiden väliin jäi riittävästi tilaa, sillä molempien valaisu täytyi tapahtua täysin erikseen. Kamerassa ISO 100, f/4 ja pääsääntöisesti 35mm.

Illan aikana kuvattiin reilu viitisenkymmentä eri alan yrittäjää, tässä yksi esimerkki.

yrittäjät jouluboogie 300x200 JouluBOOGIE Pirkanmaan Yrittäjät, NYV ja HUB Tampere

Avainsanat: , , , , , , , ,

Sari Koli – NYV Life Coaching

Lähetetty 07. May, 2009 by | Artikkelit

Pari päivää taaksepäin osallistuin Nuorten Yrittäjien Voimala -hankkeen koulutukseen, jossa oli puhumassa Sari Koli Caressa Coaching Ky:stä. Aiheen oli elämänhallinta ja miten jokainen saisi vähän lisää potkua siihen omaan arkeen. Aihe oli tosi mielenkiintoinen ja erittäin ajankohtainen varmasti useimpien kohdalla, sen verran puhetta oli stressistä ja kuinka aika ei millään riitä kaiken tekemiseen. Ihan päällimmäiseksi jäi mieleen se, kuinka tärkeää on pysähtyä silloin tällöin, ja kuunnella hieman omaa sisintään sekä niitä ajatuksia mitä oikeasti elämältään haluaa.

Olen käyttänyt sellaista lyhyttä rentoutumisjuttua koneelta toisinaan kun on ollut vaikeuksia saada unen päästä kiinni, tai muuten vain tarvinnut halunnut rauhoittua hetkeksi. Ajattelin että jos tästä olisi hyötyä muillekin, niin pistetään jakoon. Tämä on noin kymmenen minuutin rentoutusharjoitus, lataa (save as / tallenna nimellä) tiedosto koneellesi tästä ja kuuntele mieluiten kuulokkeilla.

Kuuntelu sitten ihan omalla vastuulla, allekirjoittanut on nukahtanut kerran jos toisenkin tämän tahdissa icon smile Sari Koli   NYV Life Coaching

Avainsanat: , , , , ,

Nuorten Yrittäjien Voimala, Katri Lietsala – Sosiaalinen media

Lähetetty 14. Jan, 2009 by | Artikkelit

Nuorten Yrittäjien Voimala -hankkeessa oli tammikuulle varattu mielenkiintoinen aihe, eli hieman juttua sosiaalisesta mediasta. Katri Lietsala Gemilo Oy:stä kertoi ajatuksiaan mitä sosiaalinen media on, ja miten yritys voisi hyödyntää näitä tekniikoita omassa liiketoiminnassaan. Aihe on tosin niin laaja ja nopeasti muuntautuva, että parin tunnin keskustelulla ei päästä kuin hieman pintaa raapaisemaan.

Katri mainitsi että muutama vuosi sitten näistä asioista puhuessa hänen oli usein käytävä monia peruskäsitteitä läpi ennen varsinaiseen aiheeseen sukeltamista. Tänä päivänä aika monella yrittäjällä on jo kokemusta newsfeedeistä, facebookista, googlemarkkinoinnista jne. mutta on toki edelleen myös niitä joilla kaikki nämä ovat ihan tuntemattomia.

Johanna taisi heittää ilmaan ajatuksen nuorten yrittäjien omasta blogista, hyvä idea joka varmasti lentää, kunhan vain toteutus on kohdallaan. Yhteinen blogi tai newsfeedi yrittäjien omista blogeista toisi näkyvyyttä niin sekä yksittäisille yrittäjille kuin myös NYV-hankkeelle.

Avainsanat: , , , ,

Ilmaisia taustakuvia

Lähetetty 05. Oct, 2008 by | Artikkelit

Syksyn ja sunnuntain kunniaksi ajattelin pistää jotain piristävää blogiin. Ehkä mielessä kummittelee myös otsikko “Strategy of Giving” johon törmäsin viime perjantain Nuorten Yrittäjien Voimala -tapahtumassa. Marraskuussa Miikka Leinonen kertoo aiheesta enemmän, kuulostaa kerrassaan mielenkiintoiselta, odotan luentoa innolla jo nyt.

En vielä tiedä tarkemmin mitä “Strategy of Giving” tarkoittaa Miikka Leinosen täsmentämänä, mutta ajattelin että pistetään myös täältä vähän ilmaista hyvää jakoon. Kuvaa klikkaamalla saat isomman 1024×768 version syksyisestä taustakuvasta. Tallenna kuva koneelle ja laita taustakuvaksi jos syksyinen teema miellyttää. Jatkossa näitä voisi tiputella aina silloin tällöin jos vastaanotto on hyvä…

desktop01 300x225 Ilmaisia taustakuvia

Avainsanat: , , , ,