Erilainen häämarssi

Lähetetty 19. Dec, 2010 by | Artikkelit

Iltasanomien Muoti & Kauneus : Häät -palstalla kysytään voiko häämarssi olla Guns N’ Rosesin November Rain? Helsingin Herttoniemen seurakunnasta kerrotaan että tämäkin onnistuu, jos paikalle saadaan esimerkiksi jousikvartetti biisiä soittamaan, sillä kanttorilta tämä ei välttämättä irtoa icon smile Erilainen häämarssi Jos halutaan jotain muuta kuin Mendelssonin häämarssi tai Prinsessa Ruusunen, on syytä ottaa asia puheeksi vihkivän papin ja kanttorin kanssa heti kuin mahdollista. Kirkon yleinen ohje on että musiikin on oltava “Häämarssin on oltava paikkaan sekä tilaisuuteen sopivaa hengellistä musiikkia” ja “On kuitenkin hyvä muistaa, että vihkiminen on jumalanpalvelus, ja myös sen musiikin tulee olla jumalanpalvelukseen sopivaa.” Voi olla että November Rain menee läpi Herttoniemessä, mutta uskaltaisin väittää että useimmissa seurakunnissa kyseinen kappale ei tulisi kyseeseen alkuunkaan. Käytäntöjä on yhtä monta kuin seurakuntiakin.

Ainakin tällaiselle 80-luvun lopulla teinivuosia viettäneelle valokuvaajalle biisi videoineen iskee kuin miljoona volttia. Vielä parempi jos saisi koko Guns N’ Roses -orkesterin vetämään biisin alkuperäisellä tavalla. Veikkaan että tämäkin on nähty ja koettu jonkun miljonäärin hääjuhlassa icon smile Erilainen häämarssi

Eli rohkeasti keskustelemaan aiheesta heti kun hääpäivä ja kirkko on merkitty kalenteriin. Harvoin hääkuvaajan ominaisuudessa kuulee mitään kovin “erilaista” häämarssia, mutta tulipa kerran kuultua Cradle of Filthin versio Fear of the Dark -biisistä. Sähkökitaroiden sijaan kuultiin biisistä viululla soitettu osuus, joka kuulosti kirkossa todella kauniilta. On tietysti hyvä pitää mielessä, että jos vihkiminen tapahtuu esimerkiksi juhlapaikalla käräjäoikeuden tuomarin tai maistraatin henkikirjoittajan suorittamana, voi häämarssi olla täysin hääparin toiveiden mukainen. Siviilivihkikaava on hyvin lyhyt (pari minuuttia) verrattuna kirkolliseen jumalanpalvelukseen, mutta usein vihkijä pitää jonkinlaisen puheen ennen varsinaisten “tahdon” kysymyksien esittämistä. Seremonian voi suunnitella itse niin juhlavaksi tai pelkistetyksi kuin haluaa.

häämarssi fear of the dark 300x191 Erilainen häämarssi

Iltasanomien jutun voit lukea täältä.

Avainsanat: , , , , , , ,

Yllätyshäät

Lähetetty 08. Nov, 2010 by | Artikkelit

Vaikka vuosi 2010 ei ole vielä lopuillaan, olen huomannut ainakin yhden trendin joka liittyy hääkuvaukseen. Olen vuoden aikana kuvannut useat, ja tehnyt tarjouksia vielä useampiin hääjuhliin, jotka ovat enemmän tai vähemmän yllätys häävieraille. Yllätys voi olla se, että “normaali” juhlapäivällinen muuttuukin häiksi, tai jopa niin, että hääpari on ehtinyt olla aviossa vuoden tai pidempäänkin. Häävieraat siis saapuvat tietämättään viettämään esimerkiksi paperihäitä jne. Dokumentaarisen hääkuvaajan näkökulmasta tilanne on varsin herkullinen, sillä varsinkin läheisten ilmeet ovat ikuistamisen arvoisia kun he ymmärtävä mistä on kyse. Yllätyshäihin voi olla hieman vaikea sovittaa vihkimistä kirkossa, mutta ehkä myös tästä syystä juhlat ovat yleensä rennot ilman kirkollisten seremonioiden aiheuttamaa jännitystä.

Yllätyshäiden järjestäminen vaatii tietysti omanlaista tarkkuutta. Sanomattakin on selvää yllätyksen on säilyttävä icon smile Yllätyshäät Kokemuksesta voin sanoa, että suku on tässä asiassa paras, eli jos juhlien todellinen laatu on tiedossa esimerkiksi läheisellä siskolla, veljellä, vanhemmilla jne. niin tuskin kestää kovin kauaa kun tieto on saavuttanut myös ne, joille juhlien piti olla yllätys. Tärkeää on myös miettiä miten ihmisiä kutsutaan juhliin. Vieraat ovat varustautuneet varmasti hyvin erityylisesti riippuen siitä kutsutaanko hämäykseksi grillijuhliin mökille, tupareihin tai kauniille kutsuille puutarhajuhliin.

yllätyshäät morsian sandaalit 200x300 Yllätyshäät

Avainsanat: , , ,

Bestmanin puhe

Lähetetty 06. Aug, 2010 by | Artikkelit

Hääjuhlaan kuuluu perinteisesti muutamia puheita, joista yksi on bestmanin puhe. Hyvä puhe nostattaa juhlatunnelmaa, varsinkin kun se on huolella laadittu ja puheen pitäjä esiintyy rennosti omana itsenään. Tässä kymmenen vinkkiä nykyisille ja tuleville bestmaneille.

1. Pidä puhe lyhyenä. Puheen pituus parhaimmillaan on noin 2-4 minuuttia. Yli viiden minuutin menevät puheet ovat harvoin niin mielenkiintoisia että jaksavat pitää koko juhlayleisön mielenkiintoa yllä.

2. Valmistele puhe etukäteen, kirjoita se kokonaan paperille, tai vähintäänkin avainsanoja muistin tueksi. Puhetta ei lueta paperista suoraan, mutta se tuo varmuutta puhumiseen, kun tietää että muistikatkon sattuessa asian voi tarkistaa helposti.

3. Puhu selkeästi ja kuuluvalla äänellä. Jos juhlapaikassa on äänentoisto, varmista että tekniikka toimii ennen puheen aloittamista.

4. Suurin osa häävieraista ei todennäköisesti tunne sinua, joten esittele itsesi ja kerro miten tunnet sulhasen sekä morsiamen.

5. Kiitä hääparia, hääparin vanhempia sekä häävieraita.

6. Kerro lyhyt tarina. Tarina voi liittyä esimerkiksi hääparin ja sinun tapaamiseen tai se voi olla jokin muu hauska tapahtuma mikä on jäänyt erityisesti mieleen.

7. Muista että puheen pitää olla tilanteeseen sopiva. Juhlayleisössä on todennäköisesti myös pieniä lapsia sekä vanhempaa väkeä. Vältä “vaikeita” aiheita ja jätä dramaattiset paljastukset sulhasen menneisyydestä johonkin toiseen hetkeen.

8. Todennäköisesti sulhanen on valinnut sinut bestmaniksi siitä syystä, että olette hyviä kavereita ja tunnet hänet hyvin. Puheessa olevaan tarinaan voi liittää ajatuksia sulhasesta ja hänen persoonallisuutensa positiivista puolista.

9. Bestmanin puheen ei tarvitse olla virallisen jäykkä, vaan rento huumori sopii puheeseen yleensä hyvin.

10. Usein varsinaisen maljapuheen pitää morsiamen isä, mutta jos on sovittu että bestmanin puheen jälkeen nostetaan malja, puheen lopuksi toivotetaan vielä hääväki tervetulleeksi ja kohotetaan malja hääparin onnelle.

PS. “Virolainen” hääpuhe on kuultu jo aivan liian monta kertaa. icon smile Bestmanin puhe

bestman puhe 300x215 Bestmanin puhe

Avainsanat: , , , , , , , ,

Hääpäivän välipalaa

Lähetetty 28. Jul, 2010 by | Artikkelit

Olen kuvannut lähes koko kesän hääjuhlia ympäri suomea ja vaikka jokainen hääkuvaus onkin uniikki, löytyy yhteinen nimittäjä epätavallisen lämpimästä säästä. Lämpimästä auringonpaisteesta on saatu nauttia toden teolla, ja hääjuhlia silmälläpitäen se aiheuttaa muutamia huomionarvoisia juttuja.

Jos hääpari näkee toisensa vasta kirkossa ja esim. muotokuvia mennään kuvaamaan vasta vihkimisen jälkeen, kannattaa varata vettä tai mehua häävieraille jotka saapuvat juhlapaikalle kuitenkin aiemmin. Lisäksi hääpari tai kaasojen/bestmanien on syytä varata jotain pientä syötävää laukkuun aamupäivälle. Jos aikaa on reilusti ja viimehetken järjestelyt ovat valmiina, voi tietysti syödä myös kevyen lounaan mikäli jännitykseltä kykenee. Kovin eksoottiset kulinaarikokeilut kannattaa jättää suosiolla johonkin toiseen ajankohtaan, ja hääpäivänä on syytä luottaa tuttuun ja turvalliseen. Hyväksi havaittuja välipaloja ovat mm. karjalanpiirakat, banaanit sekä erilaiset myslipatukat. Suklaan voi kuumalla kesäpäivällä unohtaa, vaikka se hyvää onkin.

Hääpukua ei kesähelteellä kannata laittaa päälle kovin aikaisin, mutta jos puku on jo päällä, voi laittaa esimerkiksi ison pyyhkeen syliin suojaamaan asua tahroilta. Lämpimällä säällä on hyvä tietysti myös juoda sopivasti, ja mielellään jotain muuta kuin alkoholipitoisia juomia. Ja viimeinen vinkki: vessassa kannattaa käydä ennen kuin puvun laittaa päälle icon smile Hääpäivän välipalaa

fishheadcurry 201x300 Hääpäivän välipalaa

Avainsanat: , , , , , ,

Kesähäät ja säät

Lähetetty 16. Jul, 2010 by | Artikkelit

Kesähääkausi on juuri nyt parhaimmillaan, kun ollaan ohitettu juhannus, mutta ei olla vielä lähelläkään syksyä. Kesähäistä kun puhutaan, tulee keskusteluissa aika usein esille kestoaihe sää. Pelko siitä, että huolella tehdyt järjestelyt menevät mönkään on todellinen. Sääkarttoja tutkitaan kuumeisesti jo viikkoja ennen hääpäivää, niin hääpari kuin valokuvaajakin. Lopputulos on kuitenkin se, että säälle ei voi mitään.

Sateen mahdollisuuteen voi kuitenkin varautua, esimerkiksi sateenvarjoilla. Sateenvarjot tai paremminkin päivävarjo on myös varsin näppärä kapistus torjumaa kuumaa suoraa auringonpaistetta. Varjot ovat erityisen hyödyllisiä varsinkin lapsille tai vanhemmalle väelle. Tai vaihtoehtona voi käyttää tilaisuuteen sopivaa hattua. Kuumana kesäpäivänä myös nestehukan mahdollisuus on suuri, juotavaa (muutakin kuin alkoholipitoista) on hyvä olla tarjolla juhlapaikalla runsaasti ja esimerkiksi mehua tai vettä siihen hetkeen, kun/jos hääparia odotetaan saapuvaksi juhlapaikalle. Pieniä asioita ja helppoja toteuttaa, kunhan suunnitellaan etukäteen.

Sateesta vielä, todella harvassa ovat kesällä ne päivät jolloin sataa aamusta iltaan. Useimmiten kyseessä on pieni paikallinen sadekuuro, joka ropsauttaa muutaman pisaran juuri sopivasti vihkitoimituksen aikana. Ja toisekseen, hääpäivässä on ihan riittävästi muutakin jännitettävää kuin sää, joten parempi keskittyä niihin asioihin joihin voi oikeasti vaikuttaa. Vieraatkin viihtyvät paremmin kun hääpari on hyvällä tuulella.

daisy 201x300 Kesähäät ja säät

Avainsanat: , , , , , ,

Victoria ja Daniel

Lähetetty 21. Jun, 2010 by | Artikkelit

Victoria ja Daniel saivat viikonloppuna vihdoin toisensa, yhdeksän vuoden odottelun jälkeen. Itse olisin tietysti ollut mielellään kuvaamassa hääjuhlaa, mutta taitaa olla niin että hovilla on omat kuvaajansa. Ja tietysti paikalla oli 700 journalistia ympäri maailmaa. Valitettavasti kansainvälisille kuvatoimistoille tärkeintä kuvien suhteen on nopeus. Uutisorganisaatiot kilpailevat pääasiassa nopeudella, ei niinkään laadukkaalla sisällöllä tai kauniilla kuvilla. Tekstit on usein kirjoitettu jo etukäteen ja juttu julkaistaan heti kun mahdollista. Kiire tietysti näkyy kuvissa, jotka ovat usein suoraan sanottuna kamalia räpsyjä. Toki on selvää että hääpäivän ohjelmaa ei rakenneta kuvausta silmälläpitäen, vaan kuvaajien on otettava kuvia silloin kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Käytännössä tämä tarkoittaa kuvausta pitkillä telelinsseillä kaukaa vallitsevassa valossa paparazzityyliin.

Onneksi jotain hieman asiallisempaakin kuvamateriaalia hääpäivästä on tarttunut kameralle, tässä yksi kuninkaallisen hovin media-arkistosta. En tiedä onko hovilla tämän asian suhteen jotain erityisvaatimuksia, mutta itse olisin kyllä mielelläni täysikokoisesta kuvasta poistanut muutaman otsarypyn ja näpyn ennen viralliseen kuvagalleriaan laittamista icon smile Victoria ja Daniel Kaikesta huolimatta, onnea ja menestystä kauniille hääparille.

kronprinsessparet 199x300 Victoria ja Daniel
photo: Paul Hansen

Avainsanat: , , , , , , ,