Ihana hääkirja

Lähetetty 24. Apr, 2010 by | Artikkelit

Olen aiemminkin kertonut blogissa ja asiakkailleni että mielestäni hääkuvaus on syytä tehdä pitkän kaavan mukaan ja välttää “pelkkää” potrettikuvausta. Loppupeleissä hääpäivästä käteen jää muistot ja ihanat valokuvat, kaikki muu on niin katoavaista, mutta mukaviin tunnelmiin on kiva palata vielä vuosien jälkeenkin.

Riikan ja Pertin hääjuhlaa vietettiin viime kesänä Tampereella Viikinsaaren maisemissa. Koko kuvausprojekti tehtiin todellakin pitkän kaavan mukaan ja tapasimme ensimmäisen kerran kahvikupin äärellä hyvissä ajoin. Dokumentaarinen hääkuvaus oli tässä vaiheessa vielä ehkä hieman tuntematon käsite, mutta on aina yhtä hauska huomata kuinka hääparin pään päällä “lamppu syttyy” ja asiasta innostutaan.

Kevät kului nopeasti ja hääpäivän ohjelma tarkentui matkan varrella. Jotain varmasti ansaitusta luottamuksesta kertoo myös se, että noin viikkoa ennen hääpäivää teimme morsiamen kanssa huomenlahjakuvauksen josta sulhasella ei ollut minkäänlaista aavistusta. Tavoitteena oli tehdä pieniä tyylikkäitä ja sensuelleja mustavalkokuvia, jotka on tarkoitettu ainoastaan sulhasen nähtäväksi. Kuvat laitettiin kehyksiin ja sopivaan laatikkoon (secret box) joka toimitettiin sviittiin huomenlahjaksi.

Mutta kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten tarina jatkuu allaolevassa videossa.

Avainsanat: , , , ,

Hääkirja

Lähetetty 28. Feb, 2010 by | Artikkelit

Kuvasin kesällä Petran ja Jannen hääpäivää aamusta myöhäisiltaan dokumentaariseen tyyliin, ja vaikka hääkirja onkin ollut valmiina jo pitkän aikaa, sain tehtyä tällaisen videoesittelyn vasta nyt.

Hääkirja etenee jotakuinkin kronologisessa järjestyksessä, eli aloitetaan tietysti aamupäivän valmisteluista josta miljöömuotokuvien kautta kirkkoon ja lopuksi hääjuhlaa myöhäisiltaan saakka. Petra ja Janne olivat käyttäneet todella paljon aikaa ja vaivaa jotta heidän hääpäivästä tulisi ikimuistoinen. Ihan jokaisessa hääjuhlassa ei tietysti nähdä kahtiasahattuja autoja tai useita bändejä, maalattuja kristallipuita jne. mutta jokainen tietysti tekee omalla tyylillään. Ja näin hääkuvaajan ominaisuudessa ei voi muuta kuin kiittää ja nostaa hattua panostuksesta.

hääkirja yksityiskohta 300x225 Hääkirja

Liity samalla Hääkuvaaja Juha Sompinmäki sivun faniksi Facebookissa.

Avainsanat: , , , , , ,

Persoonallinen hääkirja

Lähetetty 22. Dec, 2009 by | Artikkelit

Dokumentaarinen hääkuvaus pääsee mielestäni parhaiten oikeuksiinsa kun kuvista tehdään hääkirja. Jokainen kirja on oma tarinansa kaikista niistä pienistä ja isoista hääpäivän tapahtumista. Posti kuljetti minullekin pari promokappaletta eräästä tekemästäni hääkirjasta.

hääkirja postipaketti 300x225 Persoonallinen hääkirja

Hääkirjat saapuivat jämäkässä pakkauksessa. Tässä oli mukana vain kaksi kirjaa joten paketti tuli postitoimipaikkaan, isommat tilaukset tuodaan suoraan kotiovelle. Esimerkiksi kymmenkunta tuollaista 80 sivuista kirjaa painaa kuitenkin useita kiloja.

hääkirja kuplamuovi 300x225 Persoonallinen hääkirja

Kirjat ovat pakattu todella tiiviisti pakettiin etteivät pääse kolhiintumaan kuljetuksen aikana.

hääkirja kuplamuovi2 300x225 Persoonallinen hääkirja

Aaah, kuplamuovia icon smile Persoonallinen hääkirja Tästä riittää paukuteltavaa hetkeksi.

hääkirja muovikelmu 300x225 Persoonallinen hääkirja

Jokainen kirja oli vielä yksittäin muovikelmussa joka suojaa kansia hankaumilta ja naarmuilta.

hääkirja yksityiskohta 300x225 Persoonallinen hääkirja

Tässä hääkirjassa on 80 sivua ja kovat kannet, eli ei mikään vihko vaan kunnon kirja.

hääkirja laulun sanat 300x225 Persoonallinen hääkirja

Jokainen kirja suunnitellaan yksilölliseksi. Tässä on esimerkiksi erään hääparille tärkeän kappaleen sanat kirjan alkusivuilla.

hääkirja viinipullo 300x225 Persoonallinen hääkirja

Dokumentaariseen hääkuvaukseen kuuluu että tapahtumia kuvataan pidemmän kaavan mukaan. Tässä on aamupäivän tunnelmia juhlapaikalta, viinipullot “ilmataan” ja katsotaan että kaikki on viimeisen päälle.

hääkirja takakontti 300x225 Persoonallinen hääkirja

Loppuillan virvoikkeet löytyvät auton takakontista.

hääkirja ryhmäkuva 300x225 Persoonallinen hääkirja

Ryhmäkuvissa ei tarvitse aina pönöttää jäykkänä, vaan esimerkiksi kaasojen ja bestmanien kanssa voi loppuillasta irroitella jo ihan vapaasti icon smile Persoonallinen hääkirja

Ja jos tänne asti ehdit lukea niin liity samalla Hääkuvaaja Juha Sompinmäki sivun faniksi Facebookissa.

Avainsanat: , , , , , , , ,

Hääpäivän tarina – hääkirja

Lähetetty 02. Dec, 2009 by | Artikkelit

Näin karkeasti jaotellen voidaan ajatella että hääpäivä koostuu kolmesta eri osasta.

  • Valmistelut
  • Vihkiminen
  • Hääjuhla
  • Ainakin teoriassa asia menee näin, mutta on myös totta, että isot kokonaisuudet koostuvat miljoonista pienistä asioista, niinkuin elämässä yleensäkin. Tästä syystä kuvaan hääjuhlissa dokumentaarisella tyylillä, olen mukana tallentamassa tapahtumia aamusta myöhäisiltaan. Kun kuvataan dokumentaariseen tapaan, on tavallista että kuvia tulee varsin mittava määrä koko päivän aikana.

    Olen saanut varsin myönteistä palautetta tekemistäni hääkuvakirjoista. Omalla tavallaan kuvat kertovat hääpäivän tarinan, ja kirjassa kuvat pääsevät hienosti esille. Jokainen hääpäivä on tietysti ainutkertainen ja siitä syystä myös tekemäni hääkirjat ovat erittäin henkilökohtaisia. Valitsemme hääparin kanssa yhdessä kuvat, jotka ovat heille kaikkein muistorikkaimpia ja kertovat tietysti hääpäivän tarinan.

    Alla video yhdestä kesän 2009 hääkirjasta. Kirjassa on 80 sivua, kovat kannet ja se on mitoiltaan 25 x 20cm. Usein kirjoja tilataan useampia annettavaksi ystäville, perheelle ja lähisukulaisille.

    Avainsanat: , , , , , , ,

    Hääkirja Helsingin Sanomissa

    Lähetetty 06. Mar, 2009 by | Artikkelit

    Keskiviikon Hesarissa oli pikku juttu hääparista, jotka halusivat jotain muuta kuin ihan perinteiset kirkkohäät. Paketista oltiin tiputettu pappi, kirkko, pitopalvelu, vaaleanpunaiset koristeet, morsiussviitit ja juhlapaikkaan pääsi ainoastaan joko pitkospuita pitkin kävelemällä tai veneellä. Erilaisista valinnoista oli tullut keskustelua sukupolvien välillle, mutta kaikesta huolimatta juhlat olivat ilmeisen onnistuneet ja pari saatiin vihittyä.

    Jukka ja Maija olivat myös teettäneet päivästään hääkirjan, jonka kuvista huokui päivän lämmin tunnelma ja tapahtumat. Syy miksi tästä aiheesta kirjoitan on tietenkin se, että allekirjoittanut tekee hääkuvauksen lisäksi myös juuri tällaisia hääkirjoja. Hääkirja on kaunis muisto hääparille sekä tärkeimmille läheisille. Yhtä lailla hääpari voi lisätä lahjalistaansa toiveen, että hääpäivän kuvista tehtäisiin heille hääkirja. Ota yhteyttä olitpa sitten morsian, sulhanen tai hääparille upeaa ja uniikkia lahjaa etsivä ystävä tai sukulainen.

    kuvakirja 300x201 Hääkirja Helsingin Sanomissa

    Avainsanat: , , , ,