Aina toisinaan tulee mietittyä kuinka järjettömän valtaisan kuvatulvan keskellä sitä ihminen oikeastaan elääkään. Pelonsekaisin tunnelmin voi odotella koska insinöörit saavat ahdettua laadukkaan kameran silmälasien sankoihin joka lataa kuvat automaattisesti Facebookkiin ja Flickriin kaiken kansan pällisteltäväksi.
Mutta kaikesta tästä sekamelskasta jää jäljelle myös niitä hetkiä ja kuvia, klassikoita jotka jäävät ikuisesti elämään. Valokuvaaja Mike Stimpson lähestyy aihetta Legojen kautta. Miksi muuten Legohahmot aina hymyilevät?
Viimeksi kirjoitin lyhyen jutun siitä, kuinka Kodak aikoo lopettaa Kodachrome filmin valmistamisen. Tuo filmihän on ollut tuotannossa 1930-luvulta asti ja useat kuvaajat pitivät filmistä, koska sen väritoisto oli omaa luokkaansa. Toinen tärkeä ominaisuus on säilyvyys, 50 vuotta sitten otetut kuvat ovat edelleen hyvässä kunnossa, toisin kuin useimmat 70-80 lukujen taitteessa tehdyt kuvat.
Kuvan estetiikka on tietysti makuasia, mutta kyllä näissä kuvissa on jotain viehättävää minun silmään. Tässä linkki muutamaan Flickr-galleriaan joissa juhlistetaan Kodachromea.
Kodachrome on samanlaisen tilanteen edessä kuin Polaroid, eli valmistus ja erityisesti filmin kehitys poikkeaa normaalikäytännöstä ja prosessit ovat luultavasti suojattu lukuisilla patenteilla. Näin ollen lieneekin kohtuullisen epätodennäköistä että ainakaan lähitulevaisuudessa tullaan näkemään kolmannen osapuolen valmistamaa Kodachromea.
Allaoleva kuva ei ole kuvattu Kodachromelle, mutta sävyt sekä tunnelma ovat kohdillaan ja muutenkin kiva että blogipostauksessa jotain muutakin kuin pelkkää tekstiä
Jokin aika sitten kirjoitin toisesta Flickr -tapaamisesta ja tässä linkki toiseen hieman isompaan tapahtumaan joka on ilmeisesti jo kohtuullisen vakiintunut juttu Seattlessa. Videolla näkyy yllättäen tuttuja kasvoja tässäkin blogissa puffatuilta sivustoilta, mm. Chase Jarvis ja Mr. Strobist himself, David Hobby. Videota katsellessa tuli mieleen, että ryhmällä taisi olla mukana hyvä läjä radiotriggereitä, jotta oikeat salamat saatiin vilkkumaan.
Satuin tuossa noin vuosi sitten puolivahingossa ottamaan osaa erääseen Flickr meetup tapahtumaan, oikeastaan enemmän ihan epäviralliseen photowalkkiin ollessani reissussa Malesiassa. Eli ideana on että joukko ihmisiä, joita yhdistää valokuvaus, tapaavat keskenään ja usein tähän liittyy jonkinlainen kuvaussessio, joko ihan vaan kaduilla kävelemällä tai vaikka studiosessio jos sellaiseen on resursseja.
Flickr ei tämän taustalla ollut sen kummemmin kuin, että nämä ihmiset vaan sattuivat tuntemaan toisiaan erään Flickr ryhmän keskustelupalstalta. Kasvottomien nimimerkkien taakse saatiin siis loistavalla tavalla….no, kasvot. Sittemmin flickr photo meetup ryhmiä on ilmaantunut kuin sieniä sateella, on Kuala Lumpur Flickr (KLickers), Penangissakin taisi olla omansa ja sitten päälle vielä kansalliset ryhmät. Kuala Lumpurin ryhmä järjesti jopa näyttelyn tässä taannoin, aiheena oli Kuala Lumpur 24H.
Tuli mieleen että löytyisikö Tampereelta kuvaajia, joilla kiinnostusta lähteä vähän kiertelemään ja kuvailemaan? Allekirjoittaneelle voi heittää postia, tai sitten vaikka tänne kommentteihin viestiä jos kiinnostaa. Jos löytyy joku sopiva päivä (viikonloppu), jolloin ei sada, niin joku tunnin parin kiertely kaupungilla voisi olla ihan hauska. Samalla kukin voisi oppia kenties jotain uutta.