Valokuvauskävely Kaupin metsissä
Lähetetty 17. May, 2011 by Juha Sompinmäki | Artikkelit
Täällä blogissakin useasti mainittu valokuvauskävely on edelleen voimissaan, vaikka siitä ei ole viimeaikoina kauheasti huudeltu. Kokoonnumme aina kuvailemaan etukäteen valittuun kohteeseen jokaisen kuukauden toisena torstaina. Toukokuun kävely suuntautui Kaupin urheilupuiston suuntaan ja tavoitteena oli tehdä jonkinlainen lenkki aloittaen keilahallilta päätyen samaan paikkaan. Kuvaajat kaivelivat laukuistaan mitä pidempiä teleputkia, ilmeisesti monella oli haaveissa bongata lintuja tai muuta metsän eläimiä. Tipuja ei kennolle tarttunut, mutta kaikenlaista muuta mielenkiintoista vaikka kuinka.
Minulle tuo Kaupin alue on täysin tuntematonta, mutta täytyy ehdottomasti lähteä joskus pidemmälle kävelylle kameran kanssa. Tällä kertaa uhkaavat sadepilvet hiemen verottivat kävelyn pituutta, mutta mielenkiintoisia kuvia varmasti tarttui jokaisen kameran kennolle. Kuvia on aikaisemmin laitettu Facebookkiin valokuvauskävelyn ryhmään suoraan, mutta systeemi on Facebookin puolelta muuttunut, eikä kansioon voi enää lisätä kuvia. Vaihtoehtoja on laittaa kuvia yksitellen ryhmän seinälle, tai linkittää kansioon joka nähtävillä omassa profiilissa. Toivottavasti tuo systeemi muuttuu takaisin entiseen, koska nykyisellään kuvia ei voi selata kovin kätevästi.
Tässä muutama valikoitu kuva toukokuun valokuvakävelyltä. Mainittakoon vielä, että viimeinen ukkoskuva tuli otettua matkalla kotiinpäin eikä varsinaisella kävelyllä. Kuvia klikkaamalla näet ne suurempana.












Valokuvaaja Juha Sompinmäki
Viimeisimmät aiheet blogista