Hääpäivän tarina – hääkirja

Lähetetty 02. Dec, 2009 by | Artikkelit

Näin karkeasti jaotellen voidaan ajatella että hääpäivä koostuu kolmesta eri osasta.

  • Valmistelut
  • Vihkiminen
  • Hääjuhla
  • Ainakin teoriassa asia menee näin, mutta on myös totta, että isot kokonaisuudet koostuvat miljoonista pienistä asioista, niinkuin elämässä yleensäkin. Tästä syystä kuvaan hääjuhlissa dokumentaarisella tyylillä, olen mukana tallentamassa tapahtumia aamusta myöhäisiltaan. Kun kuvataan dokumentaariseen tapaan, on tavallista että kuvia tulee varsin mittava määrä koko päivän aikana.

    Olen saanut varsin myönteistä palautetta tekemistäni hääkuvakirjoista. Omalla tavallaan kuvat kertovat hääpäivän tarinan, ja kirjassa kuvat pääsevät hienosti esille. Jokainen hääpäivä on tietysti ainutkertainen ja siitä syystä myös tekemäni hääkirjat ovat erittäin henkilökohtaisia. Valitsemme hääparin kanssa yhdessä kuvat, jotka ovat heille kaikkein muistorikkaimpia ja kertovat tietysti hääpäivän tarinan.

    Alla video yhdestä kesän 2009 hääkirjasta. Kirjassa on 80 sivua, kovat kannet ja se on mitoiltaan 25 x 20cm. Usein kirjoja tilataan useampia annettavaksi ystäville, perheelle ja lähisukulaisille.

    Avainsanat: , , , , , , ,

    Studiossa, miljöössä vai jotain ihan muuta?

    Lähetetty 01. Jul, 2009 by | Artikkelit

    Tämä juttu on toinen hääkuvaus-sarjassa, jota kirjoitan burgundy bride blogiin. Artikkeli julkaistiin siellä jo eilen ja nyt vielä uudelleen täällä allekirjoittaneen blogissa.

    Yksi hääparin isommista kysymyksistä liittyen hääkuvaukseen, on miettiä minkälaisia kuvia hääpäivästään haluaa. Esittelen tässä kolme erilaista vaihtoehtoa, joissa jokaisessa on puolensa.

    1. Joku tuttu kuvaa

    Tämän ensimmäinen vaihtoehdon kiistaton etu on edullisuus. Kaveri tai sukulainen ei tohdi kieltäytyä pyynnöstä tai tulee mielellään harjoittelemaan uuden kameran käyttöä ilmaiseksi.

    On täysin mahdollista että tuttu osaa kuvata ja kuvaus sujuu ammattimaisesti ilman minkäänlaisia ongelmia. Todellisuudessa nämä ovat niitä tapauksia joista kuulee kauhutarinoita: akku/muistikortti loppui, kamera hajosi eikä varakameraa ollut, kuvaaminen unohtui boolin jälkeen tai yksinkertaisesti taidot eivät riittäneet. Toisin sanoen, sitä saa mitä tulee. Lisäksi syytä muistaa että kuvaaminen on työtä, eikä juhlavieraana ja kuvaajana olo yhtäaikaa käytännössä onnistu.

    2. Käydään valokuvaamossa studiokuvassa

    Vaihtoehto numero kaksi on ehdottomasti näistä helpoin hääparin kannalta. Studiossa on helppo käydä otattamassa valokuvat jossain sopivassa välissä, kunhan aika on varattu etukäteen. Valokuvaamossa on useimmiten ammattilainen kuvaamassa ja jos kuviin ja tyyliin tutustuu etukäteen, ikäviä yllätyksiä tuskin pääsee tapahtumaan.

    Nämä ovat tietysti makuasioita, mutta studion ongelma on mielestäni tylsyys. Kuvista puuttuu “fiilis” vaikka teknisesti olisivatkin huippuluokkaa. Valojen ja taustakankaan lisäksi useimmiten ainoa kuvassa oleva elementti on hääpari itse. Jos kuvaajalla riittää ideoita ja hääparilla uskallusta, “pönötysmäisyyttä” voi jossain määrin vähentää.

    3. Otetaan ammattikuvaaja koko hääpäiväksi

    Tällä vaihtoehdolla tarkoitan tässä yhteydessä dokumentaarista hääkuvausta, eli kuvaustyyliä jossa kuvaaja taltioi päivän tapahtumia aina aamun valmisteluista hääjuhlaan ja iltaan asti. Dokumentaarinen kuvaus ei varmasti ole näistä edullisin eikä helpoinkaan. Samoin kuin studiokuvauksessa, hääparin on syytä tutustua kuvaajan tyyliin etukäteen ja keskustella hyvissä ajoin ideoista ja toiveista.

    Dokumentaarisen kuvauksen isoin etu mielestäni on tunnelman tavoittaminen. Kun kuvataan pidemmän kaavan mukaan, hääpari sekä myös vieraat tottuvat kameraan, rentoutuvat ja kuviin saadaan luonnollisuutta ja tilanteita joita harvoin näkee esim. studiossa. Hääpäivä on paljon muutakin kuin pelkät hätäisesti otetut muotokuvat ja mielestäni dokumentaarinen kuvaustapa on paras vaihtoehto kun halutaan tavoittaa päivän tunnelma. Dokumentaariseen hääkuvaukseen sisältyy usein muotokuvat miljöössä, joten myös “viralliset” kuvat saa esimerkiksi kiitoskorttia varten.

    Lopuksi

    Tässä oli esiteltynä karkeasti kolme hyvin erityyppistä tapaa hoitaa hääkuvaus. Monesti sanotaan että hääpäivästä jää jäljelle ainoastaan muistot ja valokuvat, tästä syystä onkin tärkeää uhrata hetki asian suunnittelulle etukäteen.

    Haluatko hyviä vinkkejä hääjuhlien suunnitteluun? Tilaa Häävinkit ja Ideat -uutiskirje.

     

    Avainsanat: , , , ,

    Häämessut – Dokumentaarinen hääkuvaus

    Lähetetty 08. Feb, 2009 by | Artikkelit

    Ensimmäinen päivä Tampereen häämessuja on takanapäin ja täytyy sanoa, että olen varsin positiivisesti yllättynyt huomiosta ja yhteydenotoista. Päivän aikana käytiin valtava määrä hyviä keskusteluja hääkuvauksista, ja kaikesta muustakin hääpäivään liittyvästä. Kovin pitkiä ja syvällisiä keskusteluja ei messuilla tietenkään voi kaiken hälinän keskellä käydä, jutellaan sitten myöhemmin kuvauspalaverissa lisää kaikista yksityiskohdista.

    Oli oikein mukava huomata näin kuvaajan näkökulmasta, että hääkuvaajan varaamista ei jätetä enää viimetippaan, vaan nykyään ollaan ajoissa liikkeellä. Suosittelen että kuvaaja varataan 6-9 kuukautta etukäteen, näin varmistetaan että päivämäärät sopivat puolin ja toisin. Messuilla oli myös hauska tavata hääpareja, joiden kanssa kesän kuvauksista on jo aiemmin sovittu.

    Messutarjous – Dokumentaarinen hääkuvaus

    Jos vielä etsit kuvaaja esimerkiksi tämän kesän häihin, hyödynnä ihmeessä messutarjoukseni: 50 euron alennus koko päivän dokumentaarisesta hääkuvauspaketista. Tarjous on voimassa helmikuun aikana sovittuihin hääkuvauksiin. Tarkempia tietoja saa luonnollisesti joko tulemalla juttelemaan henkilökohtaisesti, tai sitten puhelimella ja sähköpostin välityksellä.

    Nähdään häämessuilla

    Jos vielä tänään lauantaina ette ehtineet häämessuilla piipahtamaan, huomenna ehtii vielä hyvin. Tulkaa juttelemaan hääkuvauksesta, tutustumaan upeisiin hääkirjoihin ja samalla voitte osallistua Villa Silvan arvontaan, jossa pääpalkintona vappulounas kahdelle hengelle Villa Silvassa Nokialla.

    Liity Hääkuvaaja Juha Sompinmäki sivun faniksi Facebookissa.

    Haluatko hyviä vinkkejä hääjuhlien suunnitteluun? Tilaa Häävinkit ja Ideat -uutiskirje.

     

    Avainsanat: , , , , ,