Valokuvaajan välitilinpäätös

Lähetetty 29. Dec, 2010 by | Artikkelit

Joulu tuli ja meni niin vauhdilla, että ei ehtinyt edes blogiin naputtelemaan aiheesta mitään. Verkkosivuilla on käynyt mukavasti porukkaa kuluneen vuoden aikana, joten lämmin kiitos lukijoille. Juttuja tulee jatkossakin aina kun mieleen juolahtaa jotain enemmän tai vähemmän järkevää. Kinkunsyönti on nyt onneksi loppunut ja voi taas keskittyä muihin asioihin vuoden 2010 lopun lähestyessä. Taisin jokunen vuosi sitten kysellä, että mitä aiot kuvata ensi vuonna, mutta nyt voisi kääntää asian toisinpäin ja hieman summata mennen vuoden saldoa. Eräänlainen valokuvaajan välitilinpäätös siis.

Vuosi sitten näihin aikoihin elettiin hieman erilaisissa tunnelmissa, tiedotusvälineissä maalailtiin talouden laskusuhdanteella eikä kukaan halunnut mainita “L-sanaa”. Itse huomasin ilmiön hyvin konkreettisella tavalla kun yrityksen alkoivat säästämään kaikesta, jolloin myös mainonnan ja markkinoinnin rahahanat ruuvattiin pienemmälle. Moni yritys jäi talvihorrokseen pitkäksi aikaa, jolloin ei myöskään valokuvaajan palveluille ollut kovaa kysyntää. Joku aina tietysti jaksaa muistuttaa että taantuman aikana pitäisi laittaa paukkuja tuotekehitykseen jotta systeemi on kovassa iskussa nousukauden tullessa. Onneksi loppuvuotta kohden tilanne on kohentunut huomattavasti, vaikka osa aina jää matkan varrelle taantuman tullessa. Onneksi oma kioski on niin pieni, että muutoksiin pystyy reagoimaan sekä varautumaan aivan eri tavalla kuin jos palkkalistoilla olisi liuta työntekijöitä.

Dokumentaarista hääkuvausta tuli kuitenkin tehtyä urakalla kuluvana vuonna, erityisesti tietysti kesäisin jolloin firmat ovat muutenkin lomilla, eli tämä sopi minulle oikein hyvin. Pieni huoli oli tietysti myös siitä, että vaikuttaako taantuma tulevan vuoden hääkuvauksiin, sillä vuoden 2010 kuvaukset oli tietysti bookattu jo etukäteen. Näillä näkymin vuonna 2011 mennään naimisiin kuten ennenkin, ja kuvauskalenteri näyttää oikein mukavan kiireiseltä. Positiivista on myös se, että hääjuhlia järjestetään enemmän pitkin vuotta mm. helmikuu tulee olemaan varsin kiireinen. Lisäksi puskaradio toimii erinomaisesti ja iso osa hääasiakkaista tulee nimenomaan tyytyväisten asiakkaiden suosittelujen ansiosta.

Mieleen vuodelta 2010 jää myös kuukausittaiset valokuvakävelyt. Idea siitä, että kuvataan ja kävellään tuntuu kiinnostavan ihmisiä yhä enemmän. Osallistujien määrä on vaihdellut eri kävelyillä 5-15 välillä, mikä onkin varmasti oikein sopiva. Enemmänkin toki mahtuu ja kynnys osallistumiselle on pidetty niin alhaalla kuin mahdollista. Eli käytännössä kuka tahansa jolla on kamera voi osallistua eikä maksa mitään. Tätä kirjoittaessa Facebook -ryhmässä on tasan sata jäsentä. Ryhmän sivulla keskustellaan tulevista kohteista ja voi siellä tietysti katsella menneiden kävelyiden kuvasatoakin.

Vuonna 2011 kuvaan yrityksille henkilökuvia, mainoskuvia, tuotekuvia ja kuvia erilaisiin asiakaslehtiin. Parilla sanalla sanoen, monipuolista käyttökuvaa yritysten viestinnän ja markkinoinnin tarpeisiin. Hääkuvausosastolla edetään hyväksi havaitun kaavan mukaan, eli tarjoan asiakkailleni dokumentaarista hääkuvausta sekä laadukkaita hääkuvakirjoja. Kaikenlaista muutakin valokuvaukseen liittyvää on mielessä, mutta niistä myöhemmin ja katsotaan kuinka moneen projektiin aika lopulta riittää. Vuoden aikana suhde valokuvaukseen ja erityisesti valoon syveni tietysti entisestään. Kameroita saa kaupasta, mutta “valon näkemistä” ei rahalla saa, ja loppupeleissä kokemus sekä näkemys ratkaisee. Oikein hyvää uutta vuotta 2011.

tähtitorttu 300x200 Valokuvaajan välitilinpäätös

ps. Ihan itse leivoin ja vaikka näyttävätkin vähän rohjakkeilta, maku oli kohdallaan icon smile Valokuvaajan välitilinpäätös

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Yllätyshäät

Lähetetty 08. Nov, 2010 by | Artikkelit

Vaikka vuosi 2010 ei ole vielä lopuillaan, olen huomannut ainakin yhden trendin joka liittyy hääkuvaukseen. Olen vuoden aikana kuvannut useat, ja tehnyt tarjouksia vielä useampiin hääjuhliin, jotka ovat enemmän tai vähemmän yllätys häävieraille. Yllätys voi olla se, että “normaali” juhlapäivällinen muuttuukin häiksi, tai jopa niin, että hääpari on ehtinyt olla aviossa vuoden tai pidempäänkin. Häävieraat siis saapuvat tietämättään viettämään esimerkiksi paperihäitä jne. Dokumentaarisen hääkuvaajan näkökulmasta tilanne on varsin herkullinen, sillä varsinkin läheisten ilmeet ovat ikuistamisen arvoisia kun he ymmärtävä mistä on kyse. Yllätyshäihin voi olla hieman vaikea sovittaa vihkimistä kirkossa, mutta ehkä myös tästä syystä juhlat ovat yleensä rennot ilman kirkollisten seremonioiden aiheuttamaa jännitystä.

Yllätyshäiden järjestäminen vaatii tietysti omanlaista tarkkuutta. Sanomattakin on selvää yllätyksen on säilyttävä icon smile Yllätyshäät Kokemuksesta voin sanoa, että suku on tässä asiassa paras, eli jos juhlien todellinen laatu on tiedossa esimerkiksi läheisellä siskolla, veljellä, vanhemmilla jne. niin tuskin kestää kovin kauaa kun tieto on saavuttanut myös ne, joille juhlien piti olla yllätys. Tärkeää on myös miettiä miten ihmisiä kutsutaan juhliin. Vieraat ovat varustautuneet varmasti hyvin erityylisesti riippuen siitä kutsutaanko hämäykseksi grillijuhliin mökille, tupareihin tai kauniille kutsuille puutarhajuhliin.

yllätyshäät morsian sandaalit 200x300 Yllätyshäät

Avainsanat: , , ,

Ihana hääkirja

Lähetetty 24. Apr, 2010 by | Artikkelit

Olen aiemminkin kertonut blogissa ja asiakkailleni että mielestäni hääkuvaus on syytä tehdä pitkän kaavan mukaan ja välttää “pelkkää” potrettikuvausta. Loppupeleissä hääpäivästä käteen jää muistot ja ihanat valokuvat, kaikki muu on niin katoavaista, mutta mukaviin tunnelmiin on kiva palata vielä vuosien jälkeenkin.

Riikan ja Pertin hääjuhlaa vietettiin viime kesänä Tampereella Viikinsaaren maisemissa. Koko kuvausprojekti tehtiin todellakin pitkän kaavan mukaan ja tapasimme ensimmäisen kerran kahvikupin äärellä hyvissä ajoin. Dokumentaarinen hääkuvaus oli tässä vaiheessa vielä ehkä hieman tuntematon käsite, mutta on aina yhtä hauska huomata kuinka hääparin pään päällä “lamppu syttyy” ja asiasta innostutaan.

Kevät kului nopeasti ja hääpäivän ohjelma tarkentui matkan varrella. Jotain varmasti ansaitusta luottamuksesta kertoo myös se, että noin viikkoa ennen hääpäivää teimme morsiamen kanssa huomenlahjakuvauksen josta sulhasella ei ollut minkäänlaista aavistusta. Tavoitteena oli tehdä pieniä tyylikkäitä ja sensuelleja mustavalkokuvia, jotka on tarkoitettu ainoastaan sulhasen nähtäväksi. Kuvat laitettiin kehyksiin ja sopivaan laatikkoon (secret box) joka toimitettiin sviittiin huomenlahjaksi.

Mutta kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten tarina jatkuu allaolevassa videossa.

Avainsanat: , , , ,

Hääkirja

Lähetetty 28. Feb, 2010 by | Artikkelit

Kuvasin kesällä Petran ja Jannen hääpäivää aamusta myöhäisiltaan dokumentaariseen tyyliin, ja vaikka hääkirja onkin ollut valmiina jo pitkän aikaa, sain tehtyä tällaisen videoesittelyn vasta nyt.

Hääkirja etenee jotakuinkin kronologisessa järjestyksessä, eli aloitetaan tietysti aamupäivän valmisteluista josta miljöömuotokuvien kautta kirkkoon ja lopuksi hääjuhlaa myöhäisiltaan saakka. Petra ja Janne olivat käyttäneet todella paljon aikaa ja vaivaa jotta heidän hääpäivästä tulisi ikimuistoinen. Ihan jokaisessa hääjuhlassa ei tietysti nähdä kahtiasahattuja autoja tai useita bändejä, maalattuja kristallipuita jne. mutta jokainen tietysti tekee omalla tyylillään. Ja näin hääkuvaajan ominaisuudessa ei voi muuta kuin kiittää ja nostaa hattua panostuksesta.

hääkirja yksityiskohta 300x225 Hääkirja

Liity samalla Hääkuvaaja Juha Sompinmäki sivun faniksi Facebookissa.

Avainsanat: , , , , , ,

Hääkuvausta Tampereella

Lähetetty 05. Feb, 2010 by | Artikkelit

Tuoreen tutkimuksen mukaan enemmistö hääpareista edelleen haluaa viettää hääjuhlaansa kesällä. Ei järin yllättävä tulos, mutta tästä huolimatta tiedossa on huomenna hääkuvausta Tampereen maisemissa. Kävimme morsiamen kanssa läpi vielä alkuviikosta päivän ohjelman johon ei ollut tullut merkittäviä muutoksia sitten viime palaverin. Miljöökuvaus on hyvissä ajoin ennen kirkkoa ja kuvaussessioon sekä siirtymisiin on varattu kerrankin reilusti aikaa. On kuitenkin sekä hääparin että kuvaajan etu, että kuvauksissa ei ole kiire. Kuvausta miettiville hääpareille tiedoksi: suosittelen että miljöökuvaus toteutetaan ENNEN kirkkoa. Asia erikseen jos hääpari näkee toisensa “ensimmäistä” kertaa vasta kirkossa, mutta muutoin etukäteen kuvaaminen on huomattavasti helpompaa.

Huomisen kuvausmiljööt löytyivät hotelli Tammerista sekä Finlaysonin ja Tampellan alueilta. Talvella ja erityisesti kaupungissa kuvaaminen on allekirjoittaneen mieleen siitäkin syystä että kuvien fiilis on jotain muuta kuin kesäidylli järven tai pellon laidalla. Niitäkin kuvia ehditään ottaa sitten heinäkuussa icon smile Hääkuvausta Tampereella

Ja jos tänne asti ehdit lukea niin liity samalla Hääkuvaaja Juha Sompinmäki sivun faniksi Facebookissa.

celcius mittari 300x199 Hääkuvausta Tampereella

Avainsanat: , , , , , , ,

Persoonallinen hääkirja

Lähetetty 22. Dec, 2009 by | Artikkelit

Dokumentaarinen hääkuvaus pääsee mielestäni parhaiten oikeuksiinsa kun kuvista tehdään hääkirja. Jokainen kirja on oma tarinansa kaikista niistä pienistä ja isoista hääpäivän tapahtumista. Posti kuljetti minullekin pari promokappaletta eräästä tekemästäni hääkirjasta.

hääkirja postipaketti 300x225 Persoonallinen hääkirja

Hääkirjat saapuivat jämäkässä pakkauksessa. Tässä oli mukana vain kaksi kirjaa joten paketti tuli postitoimipaikkaan, isommat tilaukset tuodaan suoraan kotiovelle. Esimerkiksi kymmenkunta tuollaista 80 sivuista kirjaa painaa kuitenkin useita kiloja.

hääkirja kuplamuovi 300x225 Persoonallinen hääkirja

Kirjat ovat pakattu todella tiiviisti pakettiin etteivät pääse kolhiintumaan kuljetuksen aikana.

hääkirja kuplamuovi2 300x225 Persoonallinen hääkirja

Aaah, kuplamuovia icon smile Persoonallinen hääkirja Tästä riittää paukuteltavaa hetkeksi.

hääkirja muovikelmu 300x225 Persoonallinen hääkirja

Jokainen kirja oli vielä yksittäin muovikelmussa joka suojaa kansia hankaumilta ja naarmuilta.

hääkirja yksityiskohta 300x225 Persoonallinen hääkirja

Tässä hääkirjassa on 80 sivua ja kovat kannet, eli ei mikään vihko vaan kunnon kirja.

hääkirja laulun sanat 300x225 Persoonallinen hääkirja

Jokainen kirja suunnitellaan yksilölliseksi. Tässä on esimerkiksi erään hääparille tärkeän kappaleen sanat kirjan alkusivuilla.

hääkirja viinipullo 300x225 Persoonallinen hääkirja

Dokumentaariseen hääkuvaukseen kuuluu että tapahtumia kuvataan pidemmän kaavan mukaan. Tässä on aamupäivän tunnelmia juhlapaikalta, viinipullot “ilmataan” ja katsotaan että kaikki on viimeisen päälle.

hääkirja takakontti 300x225 Persoonallinen hääkirja

Loppuillan virvoikkeet löytyvät auton takakontista.

hääkirja ryhmäkuva 300x225 Persoonallinen hääkirja

Ryhmäkuvissa ei tarvitse aina pönöttää jäykkänä, vaan esimerkiksi kaasojen ja bestmanien kanssa voi loppuillasta irroitella jo ihan vapaasti icon smile Persoonallinen hääkirja

Ja jos tänne asti ehdit lukea niin liity samalla Hääkuvaaja Juha Sompinmäki sivun faniksi Facebookissa.

Avainsanat: , , , , , , , ,