Digiexpo 2009

Lähetetty 31. Oct, 2009 by | Artikkelit

Tuli poikettua Digiexpo 2009 tapahtumassa tänään lauantaina. Kyseessä on viihde-elektroniikkamessut Helsingissä 30.10.-1.11.2009, eli vielä huomenna ehtii mestoille, jos aihe kiinnostaa. Muistaakseni aikoinaan samaiset messut oli jaettu kahteen osaan, joista toinen selkeästi keskittyi enemmän viihdepuoleen ja toinen enemmän ammattilaitteisiin. Nyt tilanne oli se, että messuja hallitsi Guitar Hero ja erilaiset pelilaitteet ihan ylivoimaisesti.

Onneksi näin valokuvaajan näkökulmasta mukana oli muutakin, eli isoimmilla kameravalmistajilla oli omat osastonsa. Erityisesti halusin hypistellä uutta Canonin 7D kameraa jollainen tiskiltä heti löytyikin. Canoniin tottumattomalle nappulat ovat tietenkin hieman oudoissa paikoissa, mutta kamera vaikutti oikein pätevältä peliltä. Full HD videokuvaus on huikea ominaisuus, ja 7D:ssä video on niinkuin pitääkin, eli käyttäjällä on täysi kontrolli säätää manuaalisesti aukkoa, suljinaikaa, herkkyyttä, tarkennusta jne. Jostain käsittämättömästä syystä ensimmäisissä järkkäreissä joissa oli vastaava video-ominaisuus, kontrollia ei juurikaan käyttäjällä ollut vaan kamera oli ikäänkuin automaatilla. Tällainen tietysti voi olla “ihan kiva” extra kamerassa, mutta ammattimaiseen tekemiseen täytyy ehdottomasti olla manuaalikontrollit. Onneksi kameravalmistajat ovat tämän pikkuhiljaa ymmärtäneet.

7D:n kuvanlaadusta ei messutestien perusteella voi sanoa yhtään mitään, mutta netistä varmasti alkaa jo nyt löytymään ihan kunnon testikuvia, esimerkiksi täältä.

Nikonin kioskilta kävin kyselemässä olisiko heillä D3s kameraa messuilla, kuulemma yksi kappale oli, jolla ei saanut kuitenkaan kuvata, eli se siitä. Muita malleja tosin oli rutkasti tarjolla kokeiltavaksi asti. Erityisen hauskalta näytti pieni koroke jossa D300s kameroiden nokkaan oli ripustettu mitä isompia superteleobjektiiveja. Messuvieraat tietysti zoomailivat näillä innoissaan, mutta näiden linssien hankkiminen ei kuitenkaan ole useimpien kohdalla kovin realistista. Hieno juttu oli kuitenkin Check&Clean palvelu, jonne saattoi jättää kameransa ja hakea sen muutamaa tuntia myöhemmin tarkistettuna ja huollettuna. Jätin omat kamerat tarkistettaviksi ja tästä syystä myöskään kuvia ei ole varsinaisilta messuilta.

Samalla lipulla pääsee tutustumaan myös samaan aikaan oleville skiexpo ja boardexpo tapahtumiin, jotka ovat myös messukeskuksessa. Allekirjoittanut ei tosin ole näiden tapahtumien kohderyhmää ja nämä messut näyttivät mielestäni lähinnä jättimäisiltä after ski bileiltä icon smile Digiexpo 2009

Ja lopuksi, tällainen tarttui juuri putsatulle kennolle.

rzdtrain 300x201 Digiexpo 2009

Avainsanat: , , , , , , , , , , , ,

Canon EOS-1D Mark IV

Lähetetty 20. Oct, 2009 by | Artikkelit

Canon julkaisi tänään uuden version lippulaivamallistaan EOS-1D Mark IV:stä. Edelliseen 1D Mark III malliin verrattuna ulkoisia muutoksia ei ole juurikaan, lähinnä pari nappia on muotoiltu uudelleen ja nimikyltti tietysti.

Sisuskaluihin on tehty isompaa remonttia ja suurin muutos lienee uusi herkempi kuvakenno jossa 16 miljoonaa pikseliä. On hyvä huomata että kenno ei ole täysikokoinen vaan croppi 1.3 kertoimella. ISO herkkyys on maksimissaan 102400 joka siis numeroiltaan sama kuin uudessa Nikonin D3s mallissa. Näistä tulee varmasti pikapuoliin mielenkiintoisia vertailutestejä.

Toinen iso muutos on tietysti full HD video, josta näyttää tulleen ihan vakiotavaraa nykyisissä digijärkkäreissä. Video-ominaisuus on käytännössä sama kuin aiemmin julkaistussa 7D mallissa.

Mielenkiintoinen uutuus joka on jännällä tavalla 5D, 7D ja edellisen Mark III:n välimaastossa.

EOS 1D Mark IV 290x300 Canon EOS 1D Mark IV

Avainsanat: , , , ,

Vuoden Luontokuva 2009

Lähetetty 12. Oct, 2009 by | Artikkelit

Vuoden Luontokuva on valittu vuodelle 2009. Tällä kertaa valinta on kohtuullisen turvallinen, perinteinen luontokuva. Edellisten vuosien valinnat ovat aiheuttaneet paljon keskustelua, mikä ei välttämättä ole huono asia ollenkaan.

Vuoden luontokuvan tittelin nappasi siis Kari Leo kuvallaan Metsän emäntä. Palkinto on mukava 5000 euroa jonka luovutti voittajalle tasavallan presidentti Tarja Halonen. Mielestäni palkintosumma voisi tosin olla vaikka kymmenkertainen, ottaen huomioon kuinka järkyttävän kallista ammattimaisessa luontokuvauksessa käytettävä kalusto on.

Canonin kutsumana kävin katselemassa myös luontokuvamessujen muuta tarjontaa, esillä oli paljon kirjoja ja tietysti suurimpien kameravalmistajien tuotteita. Olisin tietysti mielellään hypistellyt Canonin uutta 7D mallia, mutta valitettavasti sellaista ei ollut tarjolla.

Ehkä messujen mielenkiintoisinta antia oli kuitenkin lyhyet tietoiskut erilaisista aiheista lähtien kuvien arkistoinnista naparetkeilijän kuvausvarusteisiin. Mieleen jäi erityisesti Kari Poppis Suomelan kuva etelänavalta jossa hänen ranteessa oleva GPS näyttää kuinka asteet, minuutit ja sekunnit ovat kaikki nollissa, eli sen etelämmäksi maapallolla ei yksinkertaisesti pääse.

karileo metsan emanta 300x203 Vuoden Luontokuva 2009
kuva: Kari Leo “Metsän Emäntä”

Avainsanat: , , , , , , , ,

Nikon D300s, D3000 ja pari linssiä

Lähetetty 30. Jul, 2009 by | Artikkelit

Nikon julkisti tänään pari uutta kameramallia ja pari linssiä myös. Sinänsä julkistuksessa ei ollut mitään uutta ja ihmeellistä, ei ainakaan jos on yhtään seurannut Nikoniin keskittyvien verkkosivujen kirjoittelua.

D300s on päivitetty versio aiemmasta D300 mallista, niinkuin olettaa voi, runko on edelleen DX-mallia, uutuutena on sama 720p HD video-ominaisuus, joka jo esiteltiin viime vuonna Nikon D90 kamerassa. Lisäksi D300s mallissa on tuki SD sekä CF-muistikorteille, joita voi siis käyttää yhtäaikaa. Bonuksena on Quiet shutter release toiminto, jonka pitäisi hiljentää suljinääntä huomattavasti. Nopeus on myös lisääntynyt ja vakiona kamera ottaa 7 ruutua sekunnissa, akkukahvalla 8. Eli kaikenlaista pientä kivaa, mutta ei mitään mullistavaa.

Ehkä runkoja mielenkiintoisempi julkistus oli uudet linssit, 70-200 2.8 VR II ja 18-200 VR II DX 3.5-5.6

Itselläni on tuo edellinen malli 18-200 linssistä ollut käytössä jo useita vuosia, ja olen ollut putkeen ihan tyytyväinen. Uudessa mallissa on tietojen mukaan parannettu tärinänvaimennusta, ja siinä on systeemi joka estää linssin “valumisen” laajakulma-asennosta teleksi.

70-200 2.8 puolestaan soveltuu paremmin täysikennoiselle rungolle (D700, D3, D3x), ei niinkään nyt julkaistuille malleille. Tähän klassikkoon on saatu myös sama VR II vaimennus.

No, tällaista tällä kertaa, Nikonilta puuttuu mielestäni edelleen kunnollinen haastaja Canonin 5D MK2 kameralle (20mp, full HD jne), joten katseet kohti seuraavaa julkistustilaisuutta icon smile Nikon D300s, D3000 ja pari linssiä

nikon d300s 300x223 Nikon D300s, D3000 ja pari linssiä

Avainsanat: , , , , ,

Digikameroiden vertailua

Lähetetty 04. Feb, 2009 by | Artikkelit

Toisinaan kun uusien kameroiden julkaisuaikataulua katselee niin tulee mieleen kylmän sodan aikainen kilpavarustelu. Jokin aika sitten Nikon julkaisi järjestelmäkameran joka osaa tehdä videota ja ehkä noin kuukausi tämän jälkeen yllättäen Canon teki saman tempun. Toisaalta uusia kameramalleja tupsahtelee markkinoille jatkuvasti, vaikka mitään uutta ja ihmeellistä niissä ei välttämättä olisikaan. Joskus tämän kaiken keskellä on syytä hieman hengähtää ja miettiä, onko uuteen malliin päivittäminen ihan oikeasti välttämätöntä?

Jos megapikselit kiehtovat kuitenkin siinä määrin, että uuden kameran osto, tai vanhan päivitys on ajankohtaista, voisin kuvitella että DxO Labsin tekemät testit kiinnostavat. Viivalle voi laittaa useita eri kameroita, ja katsoa mikä niistä parhaiten soveltuu omalle kukkarolle. Vanha totuus toimii tässäkin, jos haluaa hyvän ja halvan, pitää ostaa kaksi, mutta mielenkiintoisia yllätyksiäkin löytyy joukosta.

Luminous Landscapen puolella tästä samasta asiasta oli lyhyt artikkeli, jonka kirjoittaja muistuttaa että loppupeleissä kuitenkin käytäntö ratkaisee. Kamera on minullekin työkalu, jonka arvo määrittyy tehtyjen kuvien kautta ei testituloksien mukaan.

via digicamera

Avainsanat: , , , , ,

Nikon D3X

Lähetetty 29. Nov, 2008 by | Artikkelit

Nikon on julkaissut uuden kameramallin joka tunnetaan nimellä Nikon D3X. Tätä kameraa Nikonistit ovat odottaneet kuin kuuta nousevaa, ja huhumylly saa vihdoin päätepisteen. Kamera on aika pitkälle sitä mitä on odotettukin, selkeää jatkoa D3-lippulaivamallille. Hauskana yksityiskohtana Nikon kämmäsi tällä kertaa itse julkaisun kanssa, virallinen tiedote piti lähteä joulukuun ensimmäisenä päivänä, mutta joillekin oli kolahtanut postiluukusta Nikon Pro lehti, jo päiviä etukäteen.

D3X on pitkälle samanlainen kuin edeltäjänsä D3. Isoin muutos lienee megapikselien määrässä (24.5mp), eli pikseleitä tulee lisää melkein tuplasti. Samalla Nikon siirtyy samaan megapikselikerhoon kuin Canon ja Sony jo aiemmin omilla julkaistuilla malleillaan. Kuvausnopeus on aika heikko mielestäni tämän tason kamerassa, 5 ruutua sekunnissa täydellä laadulla, mutta tuo luku lienee ilman akkukahvan tuomaa nopeuden lisäystä. Tässä vielä pari kuvaa lehdestä:

nikonpromagd3xpage1ne2 300x217 Nikon D3X

nikonpromagd3xpage2kt8 300x230 Nikon D3X

Avainsanat: , , , , ,