Hääkuvat Petra & Esa

Petra otti minuun yhteyttä heinäkuun lopulla, hieman reilu vuosi ennen heidän hääpäiväänsä. Olimme aikaisemmin nähneet Tampereen häämessuilla, mutta kuten kaikki häämessuilla käyneet tietävät, tunnelma on yleensä aika kaoottinen eikä kovin syvällisiä keskusteluja ole mahdollista käydä. Petra ja Esa olivat kuitenkin hyvissä ajoin liikkeellä, he olivat selkeästi päättäneet että hääjuhlaan varataan ammattikuvaaja tallentamaan muistot jotta he, sekä häävieraat voivat keskittyä juhlimiseen täysillä. Hääjuhlaan liittyi vielä sellainen mielenkiintoinen yksityiskohta, että he olivat menneet salaa naimisiin jo vuotta aiemmin, ja tämä tieto kerrottaisiin vieraille vasta juhlassa icon smile Hääkuvat Petra & Esa Petra kertoi että salaisuus oli lähellä paljastua moneen otteeseen vuoden aikana, mutta he onnistuivat kuitenkin pitämään tiedon salassa hääjuhlaan saakka.

Mutta palataan hieman ajassa taaksepäin hääpäivän aamuun. Kuvasin Petraa ja kaasoja Tampereen keskustassa HohDEsign -liikkeessä. Aamun tunnelmat ovat mukavan rauhallisia ja päivää tietysti rauhoitti sekin tieto, että stressaava vihkitoimitus oli jo kaukana takanapäin. Tiedossa oli siis pelkkää juhlaa ilman virallista vihkikaavaa. Kampaamosta jatkoimme Esan siskon asunnolle jossa oli vuorossa kevyt välipala, jonka jälkeen pukeuduttiin ja siirryttiin kuvaamaan häämuotokuvia. Hääpäivä tietysti kiteytyy useampaan huippuhetkeen, mutta mielestäni lähes yhtä tärkeitä ovat ne “välihetket”. Tästä syystä olen useimmiten hääparin mukana aamupäivästä iltamyöhäiseen jotta nämä pienetkin hetket saadaan tallennettua. Muotokuvia teimme Finlaysonin maisemissa parissakin eri kohteessa jotka kuitenkin olivat kaikki lähellä toisiaan.

Hääjuhlaa vietettiin Pispalan Haulitehtaalla, aivan Haulitornin juurella. Paikka oli tuttu minulle entuudestaan ja sopii erinomaisesti hieman pienemmälle väkimäärälle. Petran ja Esan tyylin mukaisesti jäykkä virallinen ohjelma oli karsittu minimiin ja pääpaino oli rennossa illanvietossa ystävien ja läheisten kanssa. Ruokailun, hääkakun, kahvin & konjakin ja karkkibuffetin jälkeen oli luvassa ohjelmaa Käsityöläiset duon tahtiin. Bändin solisti lienee tunnettu parhaiten takavuosien XL5 yhteyksistään ja kitaraa soittava Anssi Häkkinen on ollut mukana mm. seuraavissa orkestereissa: XL5, Angelin tytöt, Waltari, Kaivosmiehet, Rapatti, 3Some. Lienee selvää että kavereilla oli kokemusta ja erityisesti tilannetajua joilla juhlien tunnelma nostettiin kattoon ja vielä vähän ylikin. Korkokengät lensivät nurkkaan kun Petran ja Esan ensimmäistä hääpäivää juhlittiin pitkään yöhön.

hääkuva morsian kampaamo 150x150 Hääkuvat Petra & Esa hääkuva sormus carbide 150x150 Hääkuvat Petra & Esa hääkuva morsian peili 150x150 Hääkuvat Petra & Esa hääkuva upea morsian 150x150 Hääkuvat Petra & Esa hääkuva finlayson finnkino 150x150 Hääkuvat Petra & Esa hääkuva finlayson 150x150 Hääkuvat Petra & Esa hääkuva salaatti hääruoka 150x150 Hääkuvat Petra & Esa hääkuva karkkibuffet 150x150 Hääkuvat Petra & Esa hääkuva vadelma kakku 150x150 Hääkuvat Petra & Esa hääkuva konjakkilasit 150x150 Hääkuvat Petra & Esa hääkuva mica xl5 150x150 Hääkuvat Petra & Esa hääkuva morsian flipflop 150x150 Hääkuvat Petra & Esa hääkuva kaasot tanssii 150x150 Hääkuvat Petra & Esa hääkuva juhlat tanssi 150x150 Hääkuvat Petra & Esa hääkuva haulitorni haulitehdas 150x150 Hääkuvat Petra & Esa