Hääkuvat Petra & Janne

Petran ja Jannen hääpäivää päädyin kuvaamaan päädyin oikeastaan yhteisten ystävien kautta, eli puskaradion voimaan täytyy luottaa edelleen. Juttelimme aiheesta puhelimessa ja sovimme palaverin Tampereelle kahvila Valoon. Täytyy sanoa että palaverin jälkeen olin luultavasti yhtä innossani kuin hääparikin, kaikki ne puheet maalatuista puista, kahtiasahatuista autoista ja bändeistä kuulostivat siltä, että tiedossa oli upeat häät. Lisäksi ensitapaamisesta lähtien tulimme todella hyvin juttuun. Voiko hääkuvaaja enempää pyytää?

Hääpäivän kuvaus alkoi dokumentaariseen tyyliin heti aamupäivästä Petra kanssa. Kuvasin morsianta ja tietysti kaasoja tapani mukaisesti, eli ilman ohjaamista ja komentelua. Aamupäivän tunnelma oli jotenkin mukavan “viipyilevä” eikä tietoa juhlakiireistä ollut vielä tässä vaiheessa. Hyväksi havaitun kaavan mukaan lähdimme kuvaamaan muotokuvia miljöössä hyvissä ajoin ennen vihkimistä. Kuvauspaikka oli eräs vanha rakennus jonka tunnelma sopi erinomaisesti syksyisiin hääkuviin ja hääparin tyyliin muutenkin. On tärkeää että hääpari ja hääkuvaaja keskustelevat avoimesti ajatuksista ja ideoistaan, kaikki miljööt ja tyylit eivät kuitenkaan sovi kaikille.

Vihkimisen jälkeen juhlat siirtyivät Loimaalle Heimolinnaan jota tuskin koskaan on koristeltu niin upeasti ja omaperäisellä tavalla kuin Petran ja Jannen hääjuhlassa. Iltaan mahtui useita bändejä, hyvää ruokaa, juomaa ja tapahtumia jotka todellakin olivat tallentamisen arvoisia. Kokonaisuuden kruunasi vielä hääkirja jonka sivuille rakensin kuvakertomuksen tästä ainutkertaisesta päivästä.

hääkuva, juhlapaikalla avataan viinipullot hääkuva, kaaso auttaa morsianta hääpuvun pukemisessa hääkuva, poseeraus ja asenne hääkuva, hääpari poseeraa vanhan talon portailla hääkuva, kukkaviehe kaason ranteessa hääkuva, sulhaspoika pitelee sormusrasiaa hääkuva, hääpari kävelee kunniakujaa pitkin hääkuva, häävieras onnittelee morsianta hääkuva, hääjuhlien väkevät juomat auton takakontissa hääkuva, juhlapaikka koristeltu jouluvaloilla hääkuva, suklainen hääkakku ja päälle oleva sormuskoriste hääkuva, hääkakun leikkaus hääkuva, hääbändin rumpali, Heimolinna Loimaa hääkuva, häävieraat juhlivat, Heimolinna Loimaa hääkuva, sulhanen ja bestmanit