Hääkuvat Anni & Matti

Sain Annilta postia kesällä 2009 jolloin hän kyseli olenko vielä vapaa kuvaamaan joulukuussa hääjuhlaa Tampereella. Päivä oli vapaa ja jätin tarjouksen koko päivän dokumentaarisesta kuvauksesta. Vaihdoimme vielä pari sähköpostia yksityiskohdista ja pari kuukautta myöhemmin sain tiedon että Anni ja Matti haluavat minut kuvaamaan heidän hääpäivän aamusta iltaan. Sovimme tietysti kuvauspalaverin jossa tutustumisen lisäksi kävimme läpi hääpäivän tapahtumia ja aikataulua. Oli alusta asti selvää että tulemme hyvin juttuun, palaverikin taisi hieman venähtää siinä jutellessa icon smile Hääkuvat Anni & Matti

Päivä alkoi kampaajan luota Tampereen keskustassa jossa kuvasin morsianta ja kaasoja laittautumassa. Matin matkaan lähdin kuvaamaan noin tunnin päästä, ajatus oli että jatkamme sitten Hotelli Tammerin miljöössä koko porukan kanssa. Tammerissa hääpari tietysti pukeutui jonka jälkeen kuvasimme muutamassa eri miljöössä “virallisia” muotokuvia.

Vihkiminen sekä hääjuhla oli Pispalan haulitehtaalla jossa kuvaus jatkui tietysti myöhäiseen saakka. Näin hääkuvaajan näkökulmasta Annin ja Matin kanssa oli todella miellyttävä työskennellä, heillä oli selkeitä mielipiteitä kuvauksesta, mutta antoivat kuitenkin kuvaajalle vapaat kädet toteutuksen suhteen.

hääkuvat kynsilakka 150x150 Hääkuvat Anni & Matti hääkuvat hämeenkatu 150x150 Hääkuvat Anni & Matti hääkuvat morsian meikkaa sulhasta 150x150 Hääkuvat Anni & Matti hääkuvat kaaso meikkaa 150x150 Hääkuvat Anni & Matti hääkuvat viulu 150x150 Hääkuvat Anni & Matti hääkuvat sulhasen kalvosinnapit 150x150 Hääkuvat Anni & Matti hääkuvat sormus sohvalla 150x150 Hääkuvat Anni & Matti hääkuvat morsiamen kimppu 150x150 Hääkuvat Anni & Matti hääkuvat hotelli tammer suukko 150x150 Hääkuvat Anni & Matti hääkuvat hotelli tammer sali 150x150 Hääkuvat Anni & Matti hääkuvat yhteiskuva pokkari 150x150 Hääkuvat Anni & Matti hääkuvat lasten piirrustus 150x150 Hääkuvat Anni & Matti