Hääkuvat Anna & Antti

Annan ja Antin hääjuhlaa vietettiin syksyllä 2009 Toijalassa Karllundin Kivinavetan tunnelmallisissa maisemissa. Kuvauspäivä alkoi heti aamusta kampaajan luota jossa morsiamen lisäksi oli tietysti kaasot ja äiti laitettavana. Ilmassa oli tietysti hieman jännitystä, mutta samalla sellainen rauhallisuus vallitsi tilassa. Luulen että hääpari oli ymmärtänyt, että jos haluaa välttää ylimääräisen stressin hääpäivänä, on syytä luottaa ammattilaisiin niin meikin, kampauksen kuin valokuvauksenkin suhteen.

Aamupäivän valmistelujen jälkeen siirryimme hääpaikalle jossa kaasot, bestmanit ja muu häätoimikunta olivat hoitaneet paikat kuntoon. Jäljellä oli vielä pukeutuminen ennen muotokuvausta miljöössä. Katsoin kuvauspaikat valmiiksi heti paikalle saavuttuani jotta kuvaus käy nopeasti ja sujuvasti. Syksyinen miljöö loi mahtavat puitteet kuvaukselle, puiden lehtiä oli jo tippunut maahan ja ruskan värit parhaimmillaan.

Muotokuvauksen jälkeen oli vuorossa vihkiminen joka tapahtui kivinavetan yläkerrassa. Tila oli koristeltu kauniisti erikokoisilla kynttilöillä ja lyhdyillä jotka sopivat syksyiseen teemaan erinomaisesti. Valokuvaajan näkökulmasta on tärkeää että tilanteen tunnelma tallentuu kameralle heikosta valaistuksesta huolimatta.

Vihkimisen jälkeen edettiin hyväksi havaitun kaavan mukaan, eli ruokailu, hääkakakun leikkaus ja loppuillasta bändi sekä muuta kevyttä ohjelmaa. Ennen hääkakun leikkausta kuvasimme suunnitelman mukaisesti muutamia ryhmäkuvia läheisten kanssa. Koska illalla alkoi jo hieman hämärtää, pystytin ryhmäkuvia varten kevyen ulkostudion. Dokumentaarinen hääkuvaus kertoo koko hääpäivän tarinan kauniisti pienten tilanteiden ja yksityiskohtien kautta.

hääkuva skumppa korkki 150x150 Hääkuvat Anna & Antti hääkuva makeup meikki 150x150 Hääkuvat Anna & Antti hääkuva äidin kampaus 150x150 Hääkuvat Anna & Antti hääkuva punainen mekko 150x150 Hääkuvat Anna & Antti hääkuva hääpuku pitsi 150x150 Hääkuvat Anna & Anttihääkuva meikki 150x150 Hääkuvat Anna & Antti hääkuva pallo kampaus 150x150 Hääkuvat Anna & Antti hääkuva hääpuku pukeminen 150x150 Hääkuvat Anna & Antti hääkuva hääpuku kaulakoru 150x150 Hääkuvat Anna & Antti hääkuva muotokuva ruusu 150x150 Hääkuvat Anna & Antti hääkuva muotokuva yhdessä 150x150 Hääkuvat Anna & Antti hääkuva karllund kivinavetta 150x150 Hääkuvat Anna & Antti hääkuva bändi kitaristi 150x150 Hääkuvat Anna & Antti