Asiakaslehti Liikennevilkku

asiakaslehti Liikennevilkku, Juha Sammallahti

Asiakaslehti Liikennevilkku

maaliskuu 25, 2011
|

Helmikuun puolella kalenteri täyttyi mukavasti erilaisista asiakas- ja sidosryhmälehtien kuvauksista. Tämäntyyppiset jutuissa on yleensä kyse henkilökuvauksesta, tosin graafikot tykkäävät jos on tiedossa lisämateriaalia taittoa helpottamaan. Noin vuosi sitten tein Liikennevilkku -lehteen kuvauksen liikennekouluttaja Petri ”Pönttö” Tuovisesta ja tällä kertaa vuorossa oli jälleen liikenneasiaa, mutta hieman eri näkökulmasta.

Kuvaus uusimpaan Liikennevilkkuun tapahtui Tampereella Pirkanmaan ELY-keskuksen tiloissa ja kuvattavana oli liikennevastuualueen johtaja Juha Sammallahti. Alkuperäinen idea olisi ollut kuvata jonkinlaisessa liikenteen solmukohdassa, esimerkiksi Lakalaivan moottoritieramppien alueella koska ELY-keskukset hoitavat pääasiassa kaupunkien välisiä valtateitä ja muita isompia kokonaisuuksia. Ideasta kuitenkin luovuttiin koska käytännössä moottoritiealueelle on mahdoton mennä kuvailemaan rauhassa, puhumattakaan kuvauksien aikana vallinneesta todella ankeasta kelistä. Toisekseen käytäntö on osoittanut että kaikilla on kivempaa kun kuvaukset sujuvat nopeasti ja ovat hyvin järjestelty ennakkoon.

Juha Sammallahti, Pirkanmaan ELY-keskuksen liikennevastuualueen johtaja

Ratkaisu löytyi kohtuullisen helposti kun olin yhteydessä Sammallahteen kuvausta edeltävällä viikolla ja keskustelun lomasta pomppasi taikasana valvontakeskus. Tartuin tähän tietysti samantien ja selvisi että kyseessä on juurikin tällainen kuvittelemani ”isoveli valvoo” valvontakeskus josta hoidetaan liikenteen sujuvuutta valtakunnallisesti. Homma loksahti kuin itsestään paikalleen, joten aluksi teimme muutaman ”normaalin” henkilökuvan ja sitten suuntasimme valvontakeskukseen josta tein ison 360-asteen panoraaman yksityiskohtakuvien lisäksi. Oli kiva nähdä että panoraamakuva päätyi piristämään varsin asiapitoista juttua näinkin isossa laajuudessa, propsit graafikolle.

Valvontakeskuksessa on toki ihmisiä normaalisti töissä, mutta kuvauksen ajaksi he siirtyivät viereiseen huoneeseen. Keskuksessa on ilmeisesti aika tarkat tietoturvasysteemit, ja ymmärtäähän sen kun tarkoitus olisi varmistaa että valtakunnassa liikenne sujuu niinkuin pitääkin. Ja hei, taas saa tykätä tuosta alempaa :)