Asiakaslehti Kotona

Kotona, Mimosa Koiranen, vintagen lumoissa

Asiakaslehti Kotona

maaliskuu 16, 2011
|

Postilaatikosta kilahti SATO-konsernin asiakaslehti nimeltään Kotona. Lehti ilmestyy muutaman kerran vuodessa Saton asukkaille ja siinä käsitellään nimensä mukaisesti kaikkea kotiin ja asumiseen liittyviä aiheita. Nyt ilmestyneessä kevään numerossa oli allekirjoittaneelta kuvia kahdessa jutussa. Aikaisemmin kuvattiin Hyvä tyyppi -juttusarjaan henkilökuva Marja Kankaasta joka toimii Realia Managementin hallinnollisena sekä teknisenä isännöitsijänä. Kuvaus toteutettiin miljöössä ja minulla on tapana varsinkin henkilökuvauksissa hoitaa kuvaus huolella ja ammattimaisesti, mutta myös nopeasti. Kyse on usein myös kuvattavan työajasta ja mahdollisuutta kovin pitkiin kuvaustuokioihin on harvoin.

Tällä kertaa kuvattiin aivan Tampereen keskustassa ja tavoitteena oli iloinen kuva Marjasta. Kuvauspäivä oli tietysti sään puolesta varsin tyypillinen, eli ankea ja harmaa. Tunnelmaa korosti myös valtavat likaiset lumikasat joita koko keskusta oli täynnä. Ratkaisu oli valaista Marja erikseen ja valita hieman erikoisempi kuvakulma. Lisäksi aiemmissa artikkeleissa varsinainen leipäteksti oli kuvan päällä, joten tämä oli syytä pitää mielessä jo kuvaa tehdessä. Väripilkuksi olimme valinneet etukäteen kivan oranssisävyisen kaulaliinan.

Kotona -lehti, Marja Kangas

Toinen juttu käsittelee luovaa sisustusta kolmen eri kodin ja tyylin kautta otsikolla ”vastaisku valkoiselle”. Olin kuvaamassa vintageharrastaja Mimosa Koirasen kotia Tampereella. Mimosan koti pursuaa kaikkea mahtavaa 1940 ja 1950-luvuilta, mutta suurimman osan tilasta vie nuket ja mekot. Tosin perus Barbie-nukkeja hyllystä ei löydy vaan useita versioita sen esikuvasta Bild Lilli -nukesta. Moni vanhemmista nukeista on keräilyharvinaisuuksia ja luonnollisesti myös arvokkaita. Saavuin kuvaukseen hieman etuajassa ja Mimosalla oli valmistautuminen vielä hieman kesken, mutta päätimme kääntää tämän eduksemme ja teimme nopeasti kuvan jossa hänellä on hiukset papiljoteilla, kahvikuppi kädessä ja aamutakki päällä. Minulle oli alusta asti selvää että kuvista tulee ”visuaalista tykitystä” sillä Mimosan koti oli täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia ja tyyliä kahvikuppia myöden. Aamutakkikuvan lisäksi lehden kanteen tehtiin hauska ja niin ikään värikäs kuva Mimosasta jossa hän pyörii vintagen lumoissa avaruus-aiheinen mekko yllään.

Kotona -lehti Mimosa aamutakissa