Mitä jos hääpäivänä sataa?

sadepisaroita lehden pinnalla

Mitä jos hääpäivänä sataa?

toukokuu 24, 2013
|

Alkuperäisen jutun oli näköjään kirjoittanut jo aikaisemmin, joten tästä syystä tekstissä puhutaan ”keskitalvesta”. Mutta ei se mitään, asia on edelleen ajankohtainen.

Näin keskitalvella kesähäät tuntuvat kaukaiselta ajatukselta, varsinkin jos järjestelut ovat hyvällä mallilla. Alkuvuoden häämessut kuitenkin viimeistään palauttavat mieleen kaiken sen, mikä pitää hoitaa vielä kevään aikana. Hääparin täytyy tietysti ensin varata kirkko, juhlapaikka, valokuvaaja, catering, bändi jne. mutta ei aikaakaan kun mieleen hiipii kysymys: ”mitä jos sataa?” Aikaa kuluu ja häitä valmistellaan kovalla kiireellä. Pitkän aikavälin säätiedotuksia katsellaan netistä. Kaikkihan sen tietävät että Suomen kesä voi olla oikeastaan mitä vain läkähdyttävän helteen ja räntäsateen väliltä.

Huoli säästä painaa kuitenkin mielessä. Voisiko tälle asialle tehdä jotain? Suurin osa hääpareista eivät tiedä, että säästressiltä voi välttyä helposti kunhan ymmärtää muutaman pikku jutun.

Kesällä ei aina paista aurinko

Kesä on Suomessa yleensä kaunista aikaa ja yleensä myös parasta aikaa viettää hääjuhlia. Suurin osa suomalaisista haluaakin viettää häitä nimenomaan kesällä. Joskus häitä järjestäessä harmittaa kun asiat eivät mene suunnitelman mukaan tai aikataulut eivät pidä. Useimmiten kuitenkin säähän liittyvä stressi johtuu yksinkertaisesti sen takia että tulevaa säätä ei kukaan tiedä kovin suurella varmuudella. Tietysti voi olettaa, että tilastojen mukaan on todennäköisempää että talvella on lunta ja kesällä paistaa aurinko, mutta poikkeus vahvistaa säännön ja tuntuu että häiden suhteen moni myös joutuu yksityiskohtaisesti tutustumana Murphyn lakiin.

Satoi tai paistoi

Sää kuuluu niihin asioihin joille ei oikeastaan voi yhtään mitään. Olisi tietysti mahtavaa jos tarpeeksi euroja tiskiin lataamalla voisi ostaa sopivan sään, mutta toistaiseksi sään muokkaus on hieman hankalaa ja todennäköisesti hyvin kallista.

Hääpäivä yleensä päätetään hyvissä ajoin, eikä sitä voi kovin helposti muuttaa. Kutsujen pitää lähteä vieraille hyvissä ajoin ja he tietysti tekevät kesäsuunnitelmiaan myös päivämäärän mukaan. Hääpäivän säästä ei todennäköisesti ole minkäänlaista tietoa siinä vaiheessa kun päätös päivämäärästä tehdään.

On kuitenkin tärkeää huomata että ongelma ei ole sää, vaan se miten siihen suhtaudutaan ja varaudutaan. Epävarmuus tulevasta lisää stressiä ja hääpäivän suunnittelu on tarpeeksi haastavaa muutenkin. Kun asiaa oikein tarkkaan miettii, voi huomata että päänsärkyä säästä aiheuttaa vain ja ainoastaan ne omat ajatukset. Ei sää ole hyvä tai huono tahallaan, se vain on.

Mikä neuvoksi jos sataa?

Mielestäni säähän liittyvää häästressiä voi lievittää kahdella tavalla. Ensimmäinen keino on varautua mahdolliseen epävakaiseen säähän. Tämä kuulostaa yksinkertaiselta, mutta joskus parhaat ratkaisut tuntuvat liian helpolta. Erilaisiin sääolosuhteiseen voi varautua, ihan samalla tavalla kuin catering tekee järjestelyjä sen varalta, että vieraiden joukossa on ruoka-aineallergikkoja. Tai morsian varautuu nenäliinalla siihen, että alttarilla saattaa vierähtää muutama kyynel.

Toinen keino on muuttaa omaa omaa ajattelua ja suhtautumista säähän. Tämä kuulostaa ehkä hieman monimutkaisemmalta, mutta jos tämän konstin oivaltaa, ei hääpäivän säällä ole negatiivista vaikutusta lainkaan.

Jos pelkäät että vesisade pilaa hääpäivän tunnelman, varaudu siihen asianmukaisesti. Kumisaappaita ei välttämättä tarvita, mutta sateenvarjo voi auttaa huomattavasti monessa paikassa. Kaunis kampaus lässähtää helposti tihkusateessakin joten käytä sateenvarjoa vaikka vettä ei tulisikaan kaatamalla. Sateenvarjoja voi varata myös vieraiden käyttöön, esimerkiksi myöhäiseen iltaan jolloin he siirtyvät juhlapaikalta autoon.

Jos haluat ehdottomasti pitää juhlat ulkona, suosittelen vuokraamaan teltan. Kunnon teltasta on hyötyä myös suojaamaan kovin kuumalta auringonpaisteelta. Teltan kanssa kannattaa olla tarkkana että sen pystyttää sopivaan maastoon. Jos kunnon sadekuuro yllättää ja teltta on pystytetty esimerkiksi nurmikolle, saattaa käydä niin että vesi ei imeydy maaperään tarpeeksi nopeasti ja nurmikko muuttuu nopeasti ikäväksi mutavelliksi. Teltta kannattaa myös tukea kunnolla maahan että kova tuulenpuuska ei repäise sitä mukanaan.

Sisätiloissa sateesta ei yleensä ole haittaa, mutta tummat pilvet saattavat tietysti vaikuttaa yleiseen tunnelmaan. Jos juhlapaikan valoja on mahdollisuus säätää ja kytkeä lisää päälle, kannattaa sadepilvien synkkyyttä vastaan laittaa mahdollisimman paljon valoja päälle.

Kaikkein paras vinkki on kuitenkin ymmärtää se tosiasia, että säälle ei yleensä voi tehdä juuri mitään. Se on juuri sellainen, kuin se sillä hetkellä sattuu olemaan. Jos olet varautunut sateeseen näiden vinkkien avulla, ei tämän jälkeen kannata stressata enempää. Kaikkeen ei voi varautua, mutta kohtuullisella varustautumisella voi ostaa itselleen hieman mielenrauhaa. Lisäksi sateen kerrotaan tuovan onnea tulevalle avioliitolle.