Hyvä hääbändi

Hyvä hääbändi

kesäkuu 14, 2013
|

Muistan erään hääkeikan yhteydessä nähneeni bändin kitaralaukussa ison tarran jossa luki: ”oikeissa tansseissa on orkesteri”. Tarran viesti tietysti hieman hymyilytti kuvaushetkellä, mutta keskimääräistä enemmän hääjuhlia nähneenä voin vakuuttaa että teksti viesti pitää hyvin paikkansa. Viesti lienee suunnattu kehitykselle jossa musiikki soitetaan levyltä tai tietokoneelta. Yleisesti ottaen juhlaan useimmiten kuuluu jonkinlainen musiikki, ja hääjuhlat eivät tähän sääntöön tee poikkeusta.

Suosittelen aina hääpalaverissa että ruokailun taustallekin on hyvä laittaa jotain musiikkia, vaikka sitä levyltä soitettua. Jos ei levyjä enää omista, niin kohtuullisella sijoituksella saa käyttöön Spotify musiikkipalvelun, jossa musiikkia voi soittaa suoraan palveluntarjoajan valikoimista. Spotifyssä tällä hetkellä on kolme erilaista tilausmallia, joista edullisin on ilmainen. Suosittelen kuitenkin päivittämään joko Unlimited tai Premium palveluun, sillä ilmaisessa versiossa kappaleiden väliin tulee mainoksia, jotka latistavat tunnelman tehokkaasti. Muistaakseni näiden kahden maksullisen vaihtoehdon erona on se seikka, että Premiumissa voi biisit tallentaa tietokoneelle ja soittaa ilman nettiyhteyttä. Unlimited vaatii ymmärtääkseni jatkuvan nettiyhteyden. Unlimited maksaa tällä hetkellä viisi euroa kuussa ja Premium kympin.

Palvelun voi tilata vaikka vain kuukaudeksi kerrallaan ja taitaa olla vielä niin että Spotify tarjoaa ilmaista 30 päivän tutustumisjaksoa Premium -palvelulle. Uusia musiikkipalveluja on tulossa ainakin Googlelta sekä Applelta, joten jatkossa löytyy todennäköisesti useita vaihtoehtoja Spotifylle.

Netin musiikkipalveluista huolimatta hyvää hääbändiä ei voi voittaa mikään. Paino on tietysti sanalla ”hyvä”, sillä bändin täytyy olla sellainen että se sopii hääparin ja juhlan tyyliin. Huonoja bändejä näkee harvoin hääjuhlassa, mutta tietysti tämä riski on olemassa, varsinkin jos bändiltä ei löydy minkäänlaisia soittonäytteitä kotisivuilta. Paras vaihtoehto on tietysti jos bändin on nähnyt aikaisemmin soittamassa toisissa juhlissa. Se mikä tekee hääbändistä hyvän, on tietysti makuasia, mutta on joitakin seikkoja jotka yhdistävät hyviä bändejä. Näissäkin asioissa kokemus on rautaa, eli vuosien kokemus yleensä näkyy sekä kuuluu kaikessa bändin toiminnassa aina lähtien yhteydenpidosta ja muissa ei-soittamiseen liittyvissä asioissa.

Samaan tapaan kuin häävalokuvaus tai juhlapaikkakin, myös hääbändi on syytä varata hyvissä ajoin etukäteen. Ammattimainen hääbändi myös hoitaa soittimien roudauksen ja soundcheckin niin ettei siitä tule häiriötä vieraille. Se on tietysti selvää, että hyvältä hääbändiltä pitää soitto ja laulu sujua viimeisen päälle hyvin. Bändi neuvottelee hääparin kanssa valitusta musiikkilinjasta etukäteen ja päättää kuinka monta settiä illan aikana soitetaan. Hyvältä hääbändiltä vaaditaan myös pelisilmää sen mukaan minkätyyppinen musiikki uppoaa häävieraisiin. Useimmiten bändit soittavat kolme kertaa 45 minuutit setit joiden välissä on vartin tauot. Ensimmäinen setti on usein perinteistä tanssimusiikkia ja seuraavat setit sitten modernimpaa poppia, rokkia jne. Hyvä hääbändi nostaa illan tunnelman kattoon ja vastaavasti viimeisen setin jälkeen tunnelma hiipuu yleensä aika nopeasti.

bandi-solisti-laulaja