Hääkuvat Anne & Tapsa

Hääkuvat Anne & Tapsa

helmikuu 14, 2010
|

Annen ja Tapsan hääpäivää juhlittiin keskellä parhainta kesää elokuussa 2009. Tapasimme häämessuilla Tampere-talossa ensimmäisen kerran ja kemiat sekä päivämäärät sopivat niin hyvin yhteen että sovimme hääkuvauksesta oikeastaan siltä seisomalta. Tapasimme toki vielä myöhemmin häämessuja rauhallisemmissa tunnelmissa ja kävimme läpi ajatuksia, toiveita ja hääpäivän ohjelmaa.

Hääpäivän kuvaus alkoi dokumentaariseen tyyliin tietysti heti aamupäivästä kampaajalla jossa morsian oli laitettavana kaason kanssa. Suunnitelman mukaan kuvasin heitä aamusta, sitten hetkeksi sulhasen matkaan juhlapaikalle josta vielä kampaamon kautta hääparin kotiin jossa pukeuduttiin. Vihkiminen tapahtui lyhyen kaavan mukaan kauniissa Viinikan kirkossa josta allekirjoittanut ja hääpari matkasi Hatanpään Arboretumin maisemiin ottamaan muotokuvia miljöössä. Hääpäivän viimeinen osa tapahtui Vehmaisten kisapirtillä. Luvassa oli juhlavieraille tietysti ruoan ja juoman lisäksi musiikkia, tanssia ja hauskoja leikkejä myöhäisiltaan saakka.

On selvää että vauhdikkaan päivän tunnelmat saa tallennettua parhaiten dokumentaarisen hääkuvauksen keinoin.

hääpäivä merkitty kännykän kalenteriin

morsiamen hiukset

morsiamen kaulakoru

Sulhanen pukeutuneena lähikuva

Viinikan kirkon alttari ja käytävä

Hääpari Viinikan kirkon portailla

hääauto viinikan kirkon edessä

hääpari silhuettina hatanpäällä

Kauniit vihkisormukset yhdessä

juhlapaikan koristeita lähikuvassa

perinteinen ilmapalloleikki hääjuhlassa