Helmikuun valokuvauskävely

Lähetetty 14. Feb, 2010 by Juha Sompinmäki | Artikkelit

Viime torstaina 11.2.2010 Tampereen seudun valokuvakävelijät kokoontuivat jälleen kerran kuvaamaan yhdessä. Kohteen valinta jäi hieman viime hetkeen, mutta päätimme että aloitamme Hämeenpuiston päädystä ja suuntaamme Näsikallion / Tallipihan suuntaan. Pureva viima ja pakkanen yllätti kuvaajat jälleen vaikka jotain olisi kenties voinut oppia viime kerrasta. Kenenkään kamera ei kuitenkaan simahtanut kylmyyteen vaikka kuvaajat alkoivatkin hyytyä Tallipihan kulmilla. Varsinaisen kuvauksen jälkeen kävimme vielä kahvilla lämmittelemässä Siperiassa ja turisemassa valokuvauksesta.

Varsin positiivista on kuitenkin se, että kuukaudessa päivä on huomattavasti pidentynyt. Tammikuun kuvauskävelyllä neljän aikaan oli käytännössä täysi pimeys, nyt luonnonvaloa riitti aivan kuvauksen loppuun saakka. Maaliskuun kuvauskohde on vielä avoin, hyviä ajatuksia voi heitellä vaikka valokuvauskävelyn Facebook-ryhmään.

Lopuksi vielä suosikki omista kuvista. Lisää allekirjoittaneen ja muiden kävelijöiden kuvia täällä.

jäätynyt kasvi

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

  1. Valokuvauskävely – Näsikallio ja Tallipiha Seuraava valokuvauskävely on tiedossa huomenna torstaina 11.2.2010. Alustavan idean on...
  2. Valokuvauskävely 10.12.2009 Tampere Valokuvakävelijät tulevat jälleen, oletko valmis? Huomenna 10.12.2009 lähdemme liikkeelle klo...
  3. Vuoden lehtikuvat ja lehtikuvaajat Vuoden 2008 parhaat lehtikuvat ja kuvaajat on jälleen valittu. Rovaniemellä...

Avainsanat: , , , , , ,