Valokuvaajan välitilinpäätös

Valokuvaajan välitilinpäätös

joulukuu 29, 2010
|

Joulu tuli ja meni niin vauhdilla, että ei ehtinyt edes blogiin naputtelemaan aiheesta mitään. Verkkosivuilla on käynyt mukavasti porukkaa kuluneen vuoden aikana, joten lämmin kiitos lukijoille. Juttuja tulee jatkossakin aina kun mieleen juolahtaa jotain enemmän tai vähemmän järkevää. Kinkunsyönti on nyt onneksi loppunut ja voi taas keskittyä muihin asioihin vuoden 2010 lopun lähestyessä. Taisin jokunen vuosi sitten kysellä, että mitä aiot kuvata ensi vuonna, mutta nyt voisi kääntää asian toisinpäin ja hieman summata mennen vuoden saldoa. Eräänlainen valokuvaajan välitilinpäätös siis.

Vuosi sitten näihin aikoihin elettiin hieman erilaisissa tunnelmissa, tiedotusvälineissä maalailtiin talouden laskusuhdanteella eikä kukaan halunnut mainita ”L-sanaa”. Itse huomasin ilmiön hyvin konkreettisella tavalla kun yrityksen alkoivat säästämään kaikesta, jolloin myös mainonnan ja markkinoinnin rahahanat ruuvattiin pienemmälle. Moni yritys jäi talvihorrokseen pitkäksi aikaa, jolloin ei myöskään valokuvaajan palveluille ollut kovaa kysyntää. Joku aina tietysti jaksaa muistuttaa että taantuman aikana pitäisi laittaa paukkuja tuotekehitykseen jotta systeemi on kovassa iskussa nousukauden tullessa. Onneksi loppuvuotta kohden tilanne on kohentunut huomattavasti, vaikka osa aina jää matkan varrelle taantuman tullessa. Onneksi oma kioski on niin pieni, että muutoksiin pystyy reagoimaan sekä varautumaan aivan eri tavalla kuin jos palkkalistoilla olisi liuta työntekijöitä.

Dokumentaarista hääkuvausta tuli kuitenkin tehtyä urakalla kuluvana vuonna, erityisesti tietysti kesäisin jolloin firmat ovat muutenkin lomilla, eli tämä sopi minulle oikein hyvin. Pieni huoli oli tietysti myös siitä, että vaikuttaako taantuma tulevan vuoden hääkuvauksiin, sillä vuoden 2010 kuvaukset oli tietysti bookattu jo etukäteen. Näillä näkymin vuonna 2011 mennään naimisiin kuten ennenkin, ja kuvauskalenteri näyttää oikein mukavan kiireiseltä. Positiivista on myös se, että hääjuhlia järjestetään enemmän pitkin vuotta mm. helmikuu tulee olemaan varsin kiireinen. Lisäksi puskaradio toimii erinomaisesti ja iso osa hääasiakkaista tulee nimenomaan tyytyväisten asiakkaiden suosittelujen ansiosta.

Mieleen vuodelta 2010 jää myös kuukausittaiset valokuvakävelyt. Idea siitä, että kuvataan ja kävellään tuntuu kiinnostavan ihmisiä yhä enemmän. Osallistujien määrä on vaihdellut eri kävelyillä 5-15 välillä, mikä onkin varmasti oikein sopiva. Enemmänkin toki mahtuu ja kynnys osallistumiselle on pidetty niin alhaalla kuin mahdollista. Eli käytännössä kuka tahansa jolla on kamera voi osallistua eikä maksa mitään.

Vuonna 2011 kuvaan yrityksille henkilökuvia, mainoskuvia, tuotekuvia ja kuvia erilaisiin asiakaslehtiin. Parilla sanalla sanoen, monipuolista käyttökuvaa yritysten viestinnän ja markkinoinnin tarpeisiin. Hääkuvausosastolla edetään hyväksi havaitun kaavan mukaan, eli tarjoan asiakkailleni dokumentaarista hääkuvausta sekä laadukkaita hääkuvakirjoja. Kaikenlaista muutakin valokuvaukseen liittyvää on mielessä, mutta niistä myöhemmin ja katsotaan kuinka moneen projektiin aika lopulta riittää. Vuoden aikana suhde valokuvaukseen ja erityisesti valoon syveni tietysti entisestään. Kameroita saa kaupasta, mutta ”valon näkemistä” ei rahalla saa, ja loppupeleissä kokemus sekä näkemys ratkaisee. Oikein hyvää uutta vuotta 2011.

Uuninpellillinen tähtitorttuja

ps. Ihan itse leivoin ja vaikka näyttävätkin vähän rohjakkeilta, maku oli kohdallaan :)