Ava & Frank – Musiikkiteatteri Palatsi
Lähetetty 30. Aug, 2010 by Juha Sompinmäki | Artikkelit
Viimeksi maaliskuun lopulla kirjoitin otsikon aiheesta, eli Ava & Frank musikaalista Musiikkiteatteri Palatsissa. Promokuvista on jo vierähtänyt hyvä tovi, ja näin syksyn tullen ensi-ilta häämöttää ovella. Kuvia tehtiin jälleen, tällä kertaa käsiohjelmaa varten. Musikaalin päärooleja näyttelevät valovoimaiset Arja Koriseva sekä Miro Honkanen. Musiikista vastaa Lucjan Czaplickin johtama orkesteri, jonka esittämät Frank Sinatran kappaleet eivät varmasti jätä ketään kylmäksi.
Kuvat tehtiin teatterilla musikaalin läpimenon yhteydessä, joten luonnollisesti ennen ensi-iltaa ei ihan kaikki vielä ollut kohdallaan, mutta suurin osa kuitenkin. Kuvaajan näkökulmasta suurin haaste on tietysti se, että kuvattavat eivät poseeraa kameralle, vaan esittävät näytelmää samalla tavalla kuin oikeassa näytöksessä. Tilanteet siis muuttuvat vauhdikkaasti ja kuvaajan on oltava jatkuvasti valmiudessa, koska keskeytyksiä ei tule. Toinen haaste liittyy valaisuun, sillä valot rakennetaan musikaalin tunnelman ehdoilla katsojille, ei suinkaan valokuvaajan kameralle. Käytännössä kuvat otetaan vallitsevassa valossa, joka teatterissa on lähes aina lähtöisin kaukana sijaitsevista voimakkaista spoteista, eli kuvien kontrasti on aika korkea. Haasteista huolimatta saimme tehtyä asiallisia kuvia, tässä muutama oma suosikki.
Musikaalin liput ovat jo myynnissä, lisätietoja täältä.







Valokuvaaja Juha Sompinmäki
Viimeisimmät aiheet blogista