Si Phan Don, Mekong-joki, Laos

Lähetetty 30. Apr, 2010 by | Artikkelit

Tarkkaavaisimmat lukijat ovat kenties huomanneet että täällä blogissa ja portfolionkin puolella vilisee aina silloin tällöin kuvia jostain päin Aasiaa. Kuvat ovat peräisin Kaakkois-Aasian reissulta joka alkoi joulukuussa 2006 ja päättyi 11 kuukautta myöhemmin. Lienee varmasti selvää että kamera oli mukana ja muutama kuvakin tuli otettua icon smile Si Phan Don, Mekong joki, Laos Olen koonnut kuvista kaksi kirjaa, ensimmäinen käsittelee Thaimaata ja toinen Kambodžaa. Jälkimmäisen kirjan kuvista oli pieni näyttelykin vuosi sitten Tampereella.

Seuraava projekti taitaa olla Laos-kuvien ottaminen käsittelyyn. Ajattelin että nostan tänne aina silloin tällöin kuvia, jotka ovat jostain syystä jääneet mieleen, ja kerron hieman ajatuksia kuvien taustalta.

mekong 300x201 Si Phan Don, Mekong joki, Laos

Tarunhohtoinen Mekong-joki. Ennen reissuun lähtöä mielessä pyöri pari asiaa jotka ehdottomasti täytyi näkeä/kokea. Ensimmäinen oli nähdä elefantti livenä, ja toinen oli Mekong joki. Elefanteista lisää toisella kertaa, mutta Mekong-joki teki allekirjoittaneeseen syvän vaikutuksen. Tämä kuva on Laosin eteläkärjestä Si Phan Don nimiseltä alueelta. Nimi tarkoittaa suoraan käännettynä “neljätuhatta saarta”. Hauskaa sinänsä että Si Phan on thaiksi täsmälleen sama eli neljätuhatta. Alueen nimi johtuu siitä syystä että maisema muuttuu sateiden mukaan, saaret tulevat ja menevät kun joen pinta nousee ja laskee. Isoimmat saaret tietysti pysyvät paikoillaan, ja osassa on jopa vakituisia asukkaita. Joen tämä kohta on siitä syystä erikoinen, että siellä uiskentelee hauskannäköisiä Irrawaddy delfiinejä. Delfiinit jäi minulta näkemättä, sillä rahaa oli tässä vaiheessa taskun pohjalla reilu kahdeksan US dollaria ja lähin mahdollisuus saada käteistä sijaitsi verrattain kaukana, noin 8 tunnin matkan päässä. Käteistä olisi siis tarvittu venemiehelle.

Se miksi Mekong kiehtoo, on vaikea pukea sanoiksi. Ehkä se on vain jotain mitä on jäänyt mieleen elokuvista ja tarinoista. Oikea Mekong on pitkä (4350km) ja paikoittain niin leveä ettei sitä edes joeksi uskoisi. Ja toisinaan se hajoaa miljooniksi pieniksi puroiksi, putouksiksi ja saariksi. En osaa sanoa johtuuko kuvassa näkyvä erikoinen taivaan väri tulivuorenpurkauksista, mutta siitä huolimatta Mekongin auringonlaskut ja nousut piirtyivät tämän kuvaajan verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi.

Avainsanat: , , , , , ,

Ihana hääkirja

Lähetetty 24. Apr, 2010 by | Artikkelit

Olen aiemminkin kertonut blogissa ja asiakkailleni että mielestäni hääkuvaus on syytä tehdä pitkän kaavan mukaan ja välttää “pelkkää” potrettikuvausta. Loppupeleissä hääpäivästä käteen jää muistot ja ihanat valokuvat, kaikki muu on niin katoavaista, mutta mukaviin tunnelmiin on kiva palata vielä vuosien jälkeenkin.

Riikan ja Pertin hääjuhlaa vietettiin viime kesänä Tampereella Viikinsaaren maisemissa. Koko kuvausprojekti tehtiin todellakin pitkän kaavan mukaan ja tapasimme ensimmäisen kerran kahvikupin äärellä hyvissä ajoin. Dokumentaarinen hääkuvaus oli tässä vaiheessa vielä ehkä hieman tuntematon käsite, mutta on aina yhtä hauska huomata kuinka hääparin pään päällä “lamppu syttyy” ja asiasta innostutaan.

Kevät kului nopeasti ja hääpäivän ohjelma tarkentui matkan varrella. Jotain varmasti ansaitusta luottamuksesta kertoo myös se, että noin viikkoa ennen hääpäivää teimme morsiamen kanssa huomenlahjakuvauksen josta sulhasella ei ollut minkäänlaista aavistusta. Tavoitteena oli tehdä pieniä tyylikkäitä ja sensuelleja mustavalkokuvia, jotka on tarkoitettu ainoastaan sulhasen nähtäväksi. Kuvat laitettiin kehyksiin ja sopivaan laatikkoon (secret box) joka toimitettiin sviittiin huomenlahjaksi.

Mutta kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten tarina jatkuu allaolevassa videossa.

Avainsanat: , , , ,

Photoshop CS 5 uudet ominaisuudet

Lähetetty 14. Apr, 2010 by | Artikkelit

Adobe julkisti uuden CS5 ohjelmistopakettinsa pari päivää sitten. Ohjelmat eivät vielä ole tarjolla kokeiluversioina, mutta eiköhän ne ilmaannu ladattaviksi lähiviikkojen aikana. Photoshopin CS5 versiota on hehkutettu etukäteen melkoisesti ainakin uuden content aware fill -ominaisuuden ansiosta. Kyse on uudesta toiminnosta joka pyrkii maagisen fiksusti täyttämään leikattua aluetta ottaen huomioon ympäröivät alueet ja kuvasisällön. Toiminto on herättänyt ihmetystä ja sen on epäilty olevan jopa huijausta icon smile Photoshop CS 5 uudet ominaisuudet Content aware fill on kuitenkin ihan oikea työkalu Photoshopissa ja vaikka se toki auttaa kuvankäsittelyssä, täydellinen se ei kuitenkaan ole. Saumausongelmia tulee helposti monimutkaisten kuvien kanssa ja täytyy ottaa myös huomioon että käytännössä kuvataso täytyy kopioida uudelle layerille jotta käsittelyä voidaan tehdä tuhoamatta alkuperäistä kuvaa.

Mixer Brush

Toinen iso kokonaan uusi ominaisuus on Mixer Brush. Tämä toiminto antaa käyttäjälle mahdollisuuden piirtää ja maalata erilaisilla pensseleillä joiden käyttäytymistä mallinnetaan reaaliaikaisesti. Jos Painter -ohjelma on tuttu, niin Mixer Brush on varmasti helppo omaksua. Käytännössä ominaisuudesta on hyötyä ainoastaan Wacom piirtopöydän käyttäjille, koska Photoshop tunnistaa kynän asentoa, kulmaa, piirtovoimaa jne. ja liikuttaa Mixer Brushia tämän mukaan. Hiirelläkin ominaisuutta voi käyttää, mutta ajatus reaaliaikaisesti mallinnetusta piirtotyökalusta hukkuu kokonaan tällöin.

HDR Pro

HDR-kuvien tekemiseen tarkoitettu Merge to HDR -toiminto on kokonaan uudistettu ja tottelee nimeä HDR Pro. Tällä toiminnolla isketään suoraan Photomatix -ohjelman käyttäjiin jotka eivät ole olleet tyytyväisiä Photoshopin mahdollisuuksiin rakentaa korkean dynamiikan kuvia. HDR-kuvissa siis ajatuksena on koostaa yksi kuva useammasta eri tavalla valotetusta kuvasta siten että yksityiskohdat säilyvät kuvan huippuvalokohdissa sekä tummissa varjopaikoissa. Tämän lisäksi ohjelmaan on lisätty hdr toning ominaisuus jolla voi jäljitellä oikeiden HDR-kuvien tyyliä.

Lens correction

Lens correction ominaisuutta on muutettu enemmän valokuvaajia palvelevaksi ja uudessa versiossa on mahdollista ladata asetuksia suoraan tietyille kamera-linssi yhdistelmille ja ohjelma korjaa näissä esiintyviä vääristymiä. Ehkä tällä kosiskellaan DxO Optics Pro ohjelman käyttäjiä joka keskittyy nimenomaan tämäntyyppiseen optimointiin. Systeemi vaikutti kuitenkin hyvältä ja tätä on ehdottomasti päästävä kokeilemaan.

Puppet Warp

Tämäkin on ominaisuus sarjassa “aprillipila”, mutta ihan oikeasti tällainen on tulossa. Puppet warp tekee nimensä mukaisesti ihmisistä marionettinukkeja, eli käyttäjä voi asettaa nivelkohtia kuvaan ja käännellä raajoja mielensä mukaan. Photoshop sitten pyrkii pitämään kuvan ehjänä ja saumaa raajat nätisti. Tätä voisi kuvitella käytettävän esim. pienissä asennon muutoksissa joiden tekeminen liquifyllä on hieman haastavaa. Tosin toiminnon viihdearvoa ei voi vähätellä icon smile Photoshop CS 5 uudet ominaisuudet

Refine mask

Refine mask toimintoa on uudistettu pääosin konehuoneen puolelta. Aiemmin Photoshopissa ei ollut kovin käteviä työkaluja hankalien kohteiden maskaamiseen. Esimerkiksi maskien tekeminen hiuksille oli erityisen työlästä. Edge detection yhdistettynä smart radius -pensseliin helpottaa tätä hommaa huomattavasti jatkossa.

3D effects

Photoshopin 3D-ominaisuuksia on CS5:ssä muokattu isolla kädellä. Tavoitteena on ollut rakentaa työkaluja joita suunnittelijat voisivat oikeasti käyttää, mutta myös jotain millä pääsee helposti alkuun. Itse en ole juurikaan Photoshopin 3D-ominaisuuksia koskaan käyttänyt. On hyvä huomioida että nämä ominaisuudet ovat käytettävissä ainoastaan Extended -versiossa. Tässä yksi uusi hämärästi nimetty (Repoussé) 3D-ominaisuus icon smile Photoshop CS 5 uudet ominaisuudet Mieleen tuli lähinnä Powerpointin efektit…

64 Bit Mac CS5

Yksi ominaisuus mistä ei ole kauheasti huudeltu, on 64-bittisyys Mac -versiossa. Windowspuolella 64-bittinen versio on ollut käytettävissä jo CS4:stä lähtien, mutta mäkille siis vasta nyt. 64-bittisyys mahdollistaa suuremman muistimäärän käytön Photoshopille, aiemmin raja on ollut 4gigatavun kohdalla. Käytännössä vaikutukset eivät tule olemaan kovin dramaattisia suurimmalla osalle käyttäjiä, mutta tervetullut uudistus ainakin isojen panoraamojen koostajille.

Screen shot 2010 04 14 at 4.25.31 PM 270x300 Photoshop CS 5 uudet ominaisuudet

Avainsanat: , , , , , , ,

Panoraamoja Tampereelta

Lähetetty 09. Apr, 2010 by | Artikkelit

Eilen torstaina oli jälleen valokuvakävelyn vuoro. Idean kohteesta heitti tällä kertaa ilmaan Pasino, eli aloitimme Laukontorilta josta siirryimme pikkuhiljaa Ratinan suuntaan. Minulla oli tarkoitus kuvata panoraamoja joten muu porukka kierteli ympäri toria kun eräät saivat kököttää paikallaan hievahtamatta. Käyttämäni tekniikka ei ole kovin vauhdikasta joten tällaisia 360 x 180 asteen panoraamoja tein vain yhden ja muutaman muun pienemmän panoraaman jotka ovat vielä työn alla.

Pallopanoraaman tekeminen hyvälaatuisena on työlästä ja tähän allaolevaan on käytetty 108 eri ruutua. Myös kuvaamisen aikana on syytä olla tarkkana, koska yhdenkin ruudun puuttuminen siirtää koko projektin useimmiten suoraan roskikseen.

Panoraama on noin 2mb kokoinen tiedosto, joten hitaammilla yhteyksillä lataus saattaa kestää hetken aikaa. Panoraamaa voi liikuttaa joko allaolevilla nuolilla tai vapaasti pitämällä hiiren vasenta nappia pohjassa ja liikuttamalla kuvan päällä.

get flash player Panoraamoja Tampereelta

Avainsanat: , , , , , , ,

Valokuvakävelyä Laukontorilla

Lähetetty 07. Apr, 2010 by | Artikkelit

Huhtikuu pääsi hieman yllättämään valokuvakävelijät. Aiemminhan oli puhetta että valokuvakävely tapahtuu aina kuukauden toisena torstaina. Tässä kuussa toinen torstai vaan sattuu tulemaan vastaan näin nopeasti. Mutta ei hätää, huomenna torstaina 8.4.2010 valokuvakävellään ihan normaalisti. Tapaamme kello 16.00 Tampereen maineikkaalla Laukontorilla ja siirrymme pikkuhiljaa Ratinan suuntaan. Mukaan mahtuu vielä ja lisätietoja löytyy Facebook -ryhmästä.

photowalk silhuetti 201x300 Valokuvakävelyä Laukontorilla

Avainsanat: , , , , ,