Hääkakun leikkaus

Lähetetty 30. Sep, 2009 by | Artikkelit

Kiireisin kesähääsesonki alkaa olla takanapäin vuodelta 2009 ja on kuvattu paljon kauniita morsiamia, komeita sulhasia ja upeita juhlia. Hieman paikkakunnasta riippuen juhlissa on erilaisia traditioita ja hääkakun leikkaus on yksi näistä, joka toteutetaan jossain muodossa lähestulkoon aina.

Tradition historiallisesta taustasta en tiedä, mutta ideana on että kakun leikkaamisen jälkeisellä polkemisella katsotaan kumpi määrää kaapin tulevan yhteiselon aikana. Polkemista ei kuitenkaan ole määritelty sen tarkemmin, jotkut polkevat lattiaa, toiset yrittävät talloa toistensa varpaita. Yhtä lailla epäselvyyttä aiheuttaa missä vaiheessa polkeminen pitäisi suorittaa. Toisinaan poljetaan kun kakkulapio tai veitsi osuu alustaan, joskus vasta kun toinen leikkaus on tehty ja kakunpala irtoaa kakusta.

Ja kakunleikkauksen “hävinnyttä” osapuolta voi aina yrittää lohduttaa kertomalla että kaapin paikan määrääkin se, jonka käsi oli päällä kakkua leikattaessa, tai kumman puolelle kakunpalanen lautasella kaatuu, tai…

Joskus polkeminen tehdään niin suurella antaumuksella että puolet kakusta on vähintäänkin sylissä, mutta huumorilla näistäkin selviää ja lisäksi tilanteesta tulee mahtavia kuvia icon smile Hääkakun leikkaus

kakunleikkaus 300x201 Hääkakun leikkaus

Avainsanat: , , , , , , ,

Panoraama keskustorilta

Lähetetty 15. Sep, 2009 by | Artikkelit

Viimeaikoina on tullut jälleen istuttua koneen ääressä enemmän kuin laki sallii, olen tehnyt läjää panoraamakuvia eräälle asiakkaalle. Panoraamojen tekeminen on kohtuullisen monimutkainen prosessi ja vaatii osaamisen lisäksi myös erikoisohjelmistoja. Tässä kyseissä keississä vaikeusastetta vielä lisäsi keikkuminen 40 metrin korkeudessa nosturilla ja kova puuskittainen tuuli. Hengissä ollaan kaikesta huolimatta kuitenkin.

Facebook kertoi että sunnuntaina oli Tampereen keskustorilla jälleen peräkonttikirppis ja ajattelin että piipahdan torilla katsomassa mitä roinaa siellä myydään. Ja tämä oli myös hyvä syy poistua koneen äärestä edes hetkeksi icon smile Panoraama keskustorilta Peräkonteista löytyi tänä vuonna steppereitä, popcorn-koneita sekä paristokäyttöisiä radioita, mitään ei tarttunut mukaan. Onneksi.

Tässä vielä yksi tunnelmakuva, panoraama, kuinkas muutenkaan icon smile Panoraama keskustorilta

keskustoripanorama 300x141 Panoraama keskustorilta

Classics in Lego

Lähetetty 05. Sep, 2009 by | Artikkelit

Aina toisinaan tulee mietittyä kuinka järjettömän valtaisan kuvatulvan keskellä sitä ihminen oikeastaan elääkään. Pelonsekaisin tunnelmin voi odotella koska insinöörit saavat ahdettua laadukkaan kameran silmälasien sankoihin joka lataa kuvat automaattisesti Facebookkiin ja Flickriin kaiken kansan pällisteltäväksi.

Mutta kaikesta tästä sekamelskasta jää jäljelle myös niitä hetkiä ja kuvia, klassikoita jotka jäävät ikuisesti elämään. Valokuvaaja Mike Stimpson lähestyy aihetta Legojen kautta. Miksi muuten Legohahmot aina hymyilevät?

Screen shot 2009 09 05 at 8.22.23 AM 300x300 Classics in Lego

Avainsanat: , , , , ,