Nokian Messut 16-17.5.2009

Lähetetty 17. May, 2009 by Juha Sompinmäki | Artikkelit

Kiireessä on taas jäänyt blogin päivitys vähemmälle, ja tästähän olisi tietysti voinut kirjoittaa ennen tapahtumaakin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Otetaan tähän sitten vähän eri näkökulma nyt.

Viikonloppuna oli Nokian messut, joilla olin mukana yhteistyökumppani Villa Silvan kanssa. Messut ovat “yleismessut” jossa ei varsinaista teemaa ole, vaan mukana on yrityksiä ihan laidasta laitaan, toki useimmat ovat Nokialta ja lähikuntien alueelta. Porukkaa kävi osastolla mukavasti mutta kovin suurta tungosta ei päässyt syntymään onneksi.

Toivottavasti vierailijat viihtyivät, ja palataan asiaan pikapuoliin, parista hääkuvauksestakin oli puhetta, vaikka häämessuista ei ollutkaan kyse. Ja ollaan yhteydessä myös kilpailun voittajaan, pääpalkintona oli 20 hengen täytekakku ja 50€ alennus juhlakuvauksesta.

Mielellään laittaisin juttuun jonkin kuvan, mutta kävi niin että ei kaikessa kiireessä ehtinyt edes kameraa ottamaan ulos laukusta joten ollaan ilman tällä kertaa :)

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

  1. Hääkuvaaja – Bröllopsfotografen Ulf Malmros on käsikirjoittanut ja ohjannut elokuvan nimeltä “Bröllopsfotografen” eli...
  2. Digiexpo 2009 Tuli poikettua Digiexpo 2009 tapahtumassa tänään lauantaina. Kyseessä on viihde-elektroniikkamessut...
  3. Tampereen Häämessut 7.-8.2.2009 Tampere-talossa Kaiken valokuvatorstailun keskellä voisi olla hyvä muistuttaa arvon morsiamia ja...

Avainsanat: , , , , ,