Häämessut paketissa

Lähetetty 09. Feb, 2009 by | Artikkelit

Tampereen häämessut on pistetty pakettiin tältä vuodelta, ja esitän tässä kiitokset kävijöille omasta ja edustamani yhtiön puolesta. Kahden päivän aikana tavattiin paljon asiakkaita, joilla hääjuhlat ovat ajankohtaiset tänä kesänä tai viimeistäänkin vuonna 2010. Oli myös ilahduttavaa kuulla, kuinka aivan kaikki eivät välttämättä halua enää kesähäitä, vaan syksy ja talvi ovat aivan yhtä hyviä vaihtoehtoja.

Valitettavasti en ehtinyt itse kiertää messuosastoa juurikaan varsinaisina messupäivinä, mutta täytyy olla yhteydessä jälkikäteen mahdollisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Ja toki päinvastoin myös, allekirjoittaneeseen saa olla yhteydessä, posteja luetaan ja puhelimeen vastataan.

Kuten jo edellisessä messuviestissä puffasin, teen dokumentaarista hääkuvausta. Aiheesta oli mainittu lyhyesti tämän päivän aamulehdessäkin. Ajatus on siis kuvata hääpäivä aamusta iltaan siten, että hääparia tai vieraita ei jatkuvasti pyydetä poseeraamaan, kääntämään päätä oikealle tai hymyilemään. Dokumentaarisessa kuvauksessa on mielestäni tärkeää tavoittaa oikeat tunnelmat ja tilanteet siinä hetkessä kuin ne oikeasti tapahtuvat, ilman teennäistä poseerausta.

Kuvauksesta ja vielä vapaista kuvauspäivämääristä voi kysellä minulta näppärästi suoraan esimerkiksi yhteydenottolomakkeella.

Avainsanat: , , , ,

Häämessut – Dokumentaarinen hääkuvaus

Lähetetty 08. Feb, 2009 by | Artikkelit

Ensimmäinen päivä Tampereen häämessuja on takanapäin ja täytyy sanoa, että olen varsin positiivisesti yllättynyt huomiosta ja yhteydenotoista. Päivän aikana käytiin valtava määrä hyviä keskusteluja hääkuvauksista, ja kaikesta muustakin hääpäivään liittyvästä. Kovin pitkiä ja syvällisiä keskusteluja ei messuilla tietenkään voi kaiken hälinän keskellä käydä, jutellaan sitten myöhemmin kuvauspalaverissa lisää kaikista yksityiskohdista.

Oli oikein mukava huomata näin kuvaajan näkökulmasta, että hääkuvaajan varaamista ei jätetä enää viimetippaan, vaan nykyään ollaan ajoissa liikkeellä. Suosittelen että kuvaaja varataan 6-9 kuukautta etukäteen, näin varmistetaan että päivämäärät sopivat puolin ja toisin. Messuilla oli myös hauska tavata hääpareja, joiden kanssa kesän kuvauksista on jo aiemmin sovittu.

Messutarjous – Dokumentaarinen hääkuvaus

Jos vielä etsit kuvaaja esimerkiksi tämän kesän häihin, hyödynnä ihmeessä messutarjoukseni: 50 euron alennus koko päivän dokumentaarisesta hääkuvauspaketista. Tarjous on voimassa helmikuun aikana sovittuihin hääkuvauksiin. Tarkempia tietoja saa luonnollisesti joko tulemalla juttelemaan henkilökohtaisesti, tai sitten puhelimella ja sähköpostin välityksellä.

Nähdään häämessuilla

Jos vielä tänään lauantaina ette ehtineet häämessuilla piipahtamaan, huomenna ehtii vielä hyvin. Tulkaa juttelemaan hääkuvauksesta, tutustumaan upeisiin hääkirjoihin ja samalla voitte osallistua Villa Silvan arvontaan, jossa pääpalkintona vappulounas kahdelle hengelle Villa Silvassa Nokialla.

Liity Hääkuvaaja Juha Sompinmäki sivun faniksi Facebookissa.

Avainsanat: , , , , ,

Digikameroiden vertailua

Lähetetty 04. Feb, 2009 by | Artikkelit

Toisinaan kun uusien kameroiden julkaisuaikataulua katselee niin tulee mieleen kylmän sodan aikainen kilpavarustelu. Jokin aika sitten Nikon julkaisi järjestelmäkameran joka osaa tehdä videota ja ehkä noin kuukausi tämän jälkeen yllättäen Canon teki saman tempun. Toisaalta uusia kameramalleja tupsahtelee markkinoille jatkuvasti, vaikka mitään uutta ja ihmeellistä niissä ei välttämättä olisikaan. Joskus tämän kaiken keskellä on syytä hieman hengähtää ja miettiä, onko uuteen malliin päivittäminen ihan oikeasti välttämätöntä?

Jos megapikselit kiehtovat kuitenkin siinä määrin, että uuden kameran osto, tai vanhan päivitys on ajankohtaista, voisin kuvitella että DxO Labsin tekemät testit kiinnostavat. Viivalle voi laittaa useita eri kameroita, ja katsoa mikä niistä parhaiten soveltuu omalle kukkarolle. Vanha totuus toimii tässäkin, jos haluaa hyvän ja halvan, pitää ostaa kaksi, mutta mielenkiintoisia yllätyksiäkin löytyy joukosta.

Luminous Landscapen puolella tästä samasta asiasta oli lyhyt artikkeli, jonka kirjoittaja muistuttaa että loppupeleissä kuitenkin käytäntö ratkaisee. Kamera on minullekin työkalu, jonka arvo määrittyy tehtyjen kuvien kautta ei testituloksien mukaan.

via digicamera

Avainsanat: , , , , ,

Hääkuvakirja

Lähetetty 04. Feb, 2009 by | Artikkelit

Tein pieniä muutoksia verkkosivuille ja etusivulta poistuivat linkit joiden päivittäminen oli turhan hankalaa. Eli kertauksena vielä näin blogimerkintänä tuo ajankohtaisempi, eli hääkuvakirja.

Valokuvakirjoja juhlakuvista

Valokuvia otetaan digikameroilla uskomattoman paljon verrattuna aikaan, jolloin kuvien näkemiseen vaadittiin filmin kehitys ja vedosten teettäminen. Tänä päivänä kuvat päätyvät muistikorteille ja tietokoneiden uumeniin. Samalla on kadonnut osa “kuvan katsomisen” viehätyksestä kun paperivedoksia tehdään vähemmän.

Juhlakuvaukseen liittyen suosittelen lämpimästi, että kuvista tehdään ammattilaatuinen valokuvakirja. Teen teille kirjasta ensin alustavan version johon valitsen kuvat ja suunnittelen asettelun. Käymme tämän ennakkoversion läpi yhdessä ja sovimme tarvittavista muutoksista sekä mietimme kirjaan tulevat tekstit, nimet, päivämäärät jne. Annan kirjan teille hyväksyttäväksi vielä ennen painoon lähettämistä.

Jokainen kirjaprojekti on yksilöllinen ja räätälöidään asiakkaan tarpeisiin. Painatus tehdään laadukkaalle kaksipuoleiselle mattapintaiselle paperille nelivärityönä, eli kirjat ovat hyvin korkealaatuisia. Laadukas valokuvakirja kertoo juhlapäivän tunnelmista ainutlaatuisella tavalla.

Ota yhteyttä, tehdään teille upea valokuvakirja.

Avainsanat: , , , ,

Talvinen taustakuva

Lähetetty 02. Feb, 2009 by | Artikkelit

Vuoden toinen taustakuva on jälleen talvinen maisema, kuva on peräisin taannoiselta Latvian reissulta. Vastaavia maisemia toki löytyisi lähempääkin, mutta sopivaa en löytänyt arkistoista tähän hätään. Kuvan taustalta löytyy tarina bussista, josta myöhästyin ja sitä seuranneesta pidemmästä kävelylenkistä keskellä ei mitään. Tilanne ei erityisesti huvittanut tuolloin koska nälkä oli armoton, pakkasta tuntuvasti ja mukana ainoastaan pikkuruinen kartta, kompassi sekä kamera. Kaikesta kuitenkin selvittiin ehjin nahoin ja näin jälkikäteen reissu saa hymyn huulille.

Voit ladata täysikokoisen version koneellesi klikkaamalla kuvaa.

flatland 300x187 Talvinen taustakuva

Avainsanat: , , , ,